Tiistai, 20.8.2019 
Sami, Samuli, Samu
Maakunta

Jo yli 800 kertonut näkemyksensä Joensuun torista - aikaa vielä ensi maanantaihin

  • Anni Kuittinen
  • Marko Puumalainen

Joensuun kaupungille ehtii vielä kertoa näkemyksensä torista ja sen mahdollisesta rakentamisesta. Kaupungin avaama kysely asiasta on avoinna vielä ensi viikon maanantaihin 18.2. saakka.

Kyselyyn on tähän mennessä tullut jo noin 850 vastausta. Kyselyyn voivat vastata niin joensuulaiset kuin ulkopaikkakuntalaisetkin.

Kauppatorin asemakaavamuutoksella ratkaistaan kauppahallin tai muun liike- ja palvelurakennuksen rakentamisesta ja sen sijoittumisesta torille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaavamuutosta on hakenut Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, jonka tavoitteena on siirtää kauppahallityyppisen liike- ja palvelurakennuksen rakentamispaikka torin pohjoislaidalle, eli kauppakeskuksen puolelle. Voimassa olevassa asemakaavassa kauppahalli-rakennuksen paikka on torin etelälaidalla.

Kauppatorin kaavamuutokseen yhdistetään jo aiemmin käynnistetty Vesikioskin asemakaavan muutos. Ratkaistavana ovat siis myös Keskuspuiston ja Keskusaukion alueen käyttö kesäaikaisille ja ympärivuotisille kahvioille ja Pankkitalon rakennussuojelu.

Kyselyyn pääset tästä.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa