play

Lintujen kevätmuutto on aikaistunut Pohjois-Euroopassa - Laulujoutsen, kiuru ja töyhtöhyyppä saapuvat Suomeen aina vain aikaisemmin

Laulujoutsenen kevätmuuton puoliväli on aikaistunut noin kahdella viikolla viikolla 1980-luvulta lähtien.

Laulujoutsenen kevätmuuton puoliväli on aikaistunut noin kahdella viikolla viikolla 1980-luvulta lähtien.

Teksti ja kuva: Hannu Kauhanen

Lintujen kevätmuutto ei ole päässyt Pohjois-Karjalassa vielä vauhtiin oikeastaan lainkaan, vaikka lämmin viikonloppu on antanutkin jo lupauksia tulevasta. Ainakaan perjantaihin asti ei ollut havaintoja kertynyt mistään muista muuttolintulajeista kuin maakotkasta.