Sunnuntai, 17.11.2019 
Einari, Eino
Maakunta

Emme pelkää pimeää vaan toisiamme - Eino Maironiemeä muistaen

  • Anna Tenhu
  • Aimo Salonen
Pieni rakkaus. Se oli Eino Maironiemen keksimä nimi snapsille, jota hän auliisti ystävilleen ja itselleen ravintola Sointulassa tarjoili. Snapsi jää elämään, Mairoa meillä ei enää ole.

Tuo mantelilikööristä ja kossusta koostunut snapsi tullaan nostamaan vielä monet kerrat Mairoa ikävöivien ja hänen ainutlaatuisia tarinoitaan muistelevien ystävien huulille.

Kun Eino Maironiemelle tarjottiin männä vuosina pakinoitsijan paikkaa Karjalan Heilistä, otti mies pestin vastaan muikein mielin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Totta helevetissä. En ole kahteenkymmeneen vuoteen päässyt sanomaan pahaa sanaa kenestäkään. Katkee kohta verisuoni päästä!

Eino Maironiemellä oli pitkä 70-luvun puoliväliin ulottuva toimittajatausta, joka sai alkunsa Heinäveden paikallislehdestä, samasta paikasta, josta Eino itsekin, tai Vihtarista, jos tarkkoja ollaan, ja Mairosta puhuttaessa sitä mielellään onkin.

Heinävedeltä Mairo siirtyi Joensuun ylioppilaslehteen, olihan Joensuu demarille suotuisampi paikka mitä Heinävesi, ja eteni aina päätoimittajuuteen saakka. Yliopistossa Mairo opiskeli kirjallisuutta ja hänelle niin rakasta suomen kieltä ja aloitti opiskelijakollegoittensa ja professoreittensa ihastuttamisen ja vihastuttamisen saman tien.

Mairo oli nuorimpia, ellei peräti nuorin, Sosiaalidemokraattisen työväenyhdistyksen puheenjohtaja Suomessa.

Vielä viikko ennen kuolemaansa mies ahersi yhdistyksensä eteen.

Mairo oli ainutlaatuinen aikansa lapsi, joka ei mielipiteitään säästellyt. Tästä persoonan piirteestä hänen parhaimmat ystävänsä muistavat peräti ärsyyntyneensä aluksi siellä Jokelan kantapöydässä istuessaan. Mutta kun mies osasi pukea ne sivalluksensakin sellaisiin sanaviritelmiin, eihän niistä osannut edes pahastua.

Piti vaan ihailla, miten joku voikin noin älykkäästi kritiikkiä tarjoilla.

Mairo oli hahmo ja ristiriitainen persoona, joka korosti aina olevansa pakinoitsija.

Hyvässä pakinassa näkyy yleissivistys, kirjoittajan persoona ja kyky rakentaa teksti niin, että sen kerroksissa oli luettavaa kaikille, meillekin, jotka eivät tule koskaan Mairon yleissivistystä ja ällin tasoa tavoittamaan.

Jos Mairo itse lukisi tämän tekstin, saattaisin hyvinkin saada kärkästä kritiikkiä.

- Jos virkkeessä on enemmän kuin kolme sanaa, se on liian pitkä, on Eino kerran ja kolmannenkin lausunut.

Mairon läheisesti tunteneet ihmiset kertoivat, että miehellä oli ilmiömäinen muisti ja lukemisen nopeus.

- Aspergerin diagnoosin hän olisi hankkinut vaivatta. Einon kyky nähdä olennainen ja halu oppia oli ilmiömäinen, kertoi Mairon ystävä 25 vuoden ajalta.

Einon kerrotaan kuunnelleen radiosta klassista musiikkia, nauhoittaneen ne c-kasetille ja opetelleen partituurit korvakuulolta. Taiteen, musiikin, kirjallisuuden ja kulttuurin rakastaja, sitä Mairo totta tosiaan oli.

Viimeiset parikymmentä vuotta Mairo uurasteli Yritysmaailma-lehdessä, mutta kirjoitti ja pakinoitsi moniin eri julkaisuihin, kirjoitti tietokirjoja ja osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Mairo oli henkeen ja vereen sosiaalidemokraatti. Vielä viimeistenkin elinviikkojensa aikana, vaikka siinä oli sairastelua jos jonkinlaista.

Kaikki Mairon yhtään ja vähääkään tunteneet ihmiset allekirjoittanevat väittämän, että tämä karjalaisesta, kuuluisasta Kettusen suuresta runonlaulaja suvusta äitinsä puolelta polveutunut änkyrä oli poikkeuksellinen sanankäyttäjä ja kielen taitaja, jollaista emme ikäviksemme tule enää koskaan näkemään.

Uskallan väittää tämän, koska Mairon kaltaisia persoonia ja poikkeuksellisen älykkäitä, mutta sosiaalisesti haastavia persoonia nykyihmisten keskuudessa suorastaan pelätään ja joukkioista eristetään.

Tarpeettoman ylimuistelemisen ja jalustalle nostelun sijasta puhukoon nämä Eino Maironiemen omista Karjalan Heiliin kirjoittamista pakinoista koostetut sitaatit ja ajatelmat puolestaan.

Mairo ystävästään, toimittaja-kirjailija Aimo Salosesta kuultuaan, että oli päässyt Amin Väkevä kuin kuolema -romaaniin erääksi henkilöhahmoksi:

Miehän salavan sen Salosen jahka muilta toimiltani ennätän. Kirjaan joutuminen tuntuu siltä kuin tarkastelisi itseään vinosti perspuolelta.

Mairo suomen kielestä: Kieli ei ole raastupa. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää kieltä. On hyvää, tylsää, velttoa ja rikollista puhetta ja kirjoitusta. Hyvä kieli on nykyään osa jokaisen työntekijän ammattitaitoa. Yrittäkää nyt myydä asiakkaalle sähkötyökalu tai tarjota isännöitsijäpalveluja steppaamalla ja piereskelemällä.

Mairo politiikasta: Kun keskiluokka pelkää ja työväenluokka on heikko, täällä hilluvat hullut ja hullut.

Mairo savolaisista: Yrittäkääpä itse nauramatta laulaa savoksi Maamme-laulu, vannoa sotilasvala tai kosia ujoa naista. Jumalan kasvojen edessä olemme kaikki savolaisia. Ainoa tapa ymmärtää savolaisia on ymmärtää heidät varsin väärin.

Mairo luonnosta: Sehän on Suomessa hyvä, että täällä on sopivasti vähän näitä kasvilajeja: puut, pensaat, jumalanvilja ja paskoruohot. Mutta niidenkin kanssa sekoontumista sattuu.

Mairo nuorisosta: Siitä olen kiitollinen, että meillä on tämä kirkkaan tervejärkinen ja moderni nuoriso, jolla on niin omituisia ajatuksia ja mielipiteitä ja jotka soittavat niin tyystin sietämätöntä musiikkia, että me vanhat känttyrät pelotta otamme kuoleman vapahtajana vastaan, jotta pääsemme moista menoa seuraamasta.

Mairo naisista: Voi olla, että olen väärässä, koska olen naisasioissa jo nostoväen miehiä ja suhtaudun naisiin hieman samalla tavalla kuin hirviin: katselen ja kuuntelen niitä mielelläni ja kunnioitan perin paljon, mutta en haluaisi yhtä sellaista itselleni, kalustettuihin sisätiloihin varsinkaan.

Mairo lukemisesta: Minun on työläs ymmärtää ihmisiä, jotka ylvästelevät sillä etteivät lue kirjoja. Se nyt on ehkä turhin virke minkä sanoa voi: kyllä tämän lukemattomuuden ihmiset sanomattakin huomaavat.

Mairo kaupunkipyöräilijöistä: Pyöräilevät yliopistopölvästit. Varsinkin maisteritason opiskelijoille monimutkaiset teoreettiset konsturbaatiot, kuten oikea ja vasen, ovat jääneet epäselviksi. Luulisi, että heihin olisi tarttunut eräänlaista sivistystä, myötätuntoa ja tervettä järkeä mutta ei: Toki saan käyttäytyä liikenteessä kuin paskopää, koska olen niin hyvä ihminen."

Mairo maantiepyöräilijöistä: Haaroperiensä haistelijat, joiden näkemyksen mukaan persauksen jaloimpana ruumiinosana kuuluu keikkua pään yläpuolella. Tattispalan muotoinen kypärä, tummat lasit, kuulokkeet ja 40 kilometrin tuntivauhti takaavat hermeettisen tyhjiön, jonka sisään mitkään ulkomaailman seikat eivät yllä.

Mairo Joensuusta pyöräilykaupunkina: Joensuu on valittu kaksi kertaa Suomen parhaaksi pyöräilykaupungiksi. Se on mahdollista vain jättämällä pyöräilijät tutkimuksen ulkopuolelle ja tarkastelemalla edellytyksiä, siis kevyen liikenteen väyliä. Ne ovatkin Joensuussa suotuisat.

Mairo kaamosajasta: Yksi ihmiskunnan omituisimmista toimista on käyttää tuhottomasti energiaa pimeän valaisemiseen eli yön muuttamiseen päiväksi. Ei siksi, että pelkäisimme pimeää vaan siksi, että pelkäämme toisiamme.

Mairo kirjailijoista: Kirjoittavat ihmiset ovat ryökäleitä, jotka vohkivat toisten tekstejä sen kun kerkeävät sekä ryöstöviljelevät lähimmäisiään ja hyväksikäyttävät heidän toimiaan hämäräperäisiin tarkoituksiinsa. Siksi viisaat ihmiset kaihtavat kirjoittajia tai valehtelevat heille aina.

Mairo Suomi 100 -juhlavuodesta: Pelkään, että tämä 100-vuotisjuhla, vailla sen kummempaa muuta sisältöä, jää pömpöösiksi paralleeliaktioksi, jonka keskellä kansalaiset hymyilevät väkinäisesti kuin velkaiset isännät. Vuosi hurraasoppaa on melkoinen annos juhlallisihmistenkin nieltäväksi. Olen hihittävä käppänä enkä heittäydy köntsälleni tyhjyyttään kumajavan mahtiponnen edessä. Haluan juhlia pienesti ja sievästi, syvästi ja arvokkaasti - silloin kun aihetta on. En kaipaa pyhiä, kun on hyviä arkia.

Mairo itsestään: En ole kuunaan ajatellut tai kirjoittanut omaperäistä ajatusta tai virkettä. En myöskään tunne ketään, joka olisi näin tehnyt. Ja minun ystäväni ovat kuulkaa sellaista väkeä, että he sen piinallisen varmasti ja perinpohjaisesti kertoisivat, jos olisivat. Omaperäisyys on pelkkää sivistyksen puutetta.

Mairo nykyihmisistä: Nykyään tulee ihmetelleeksi, miksi kaiken tämän nykyajan individualismin, minäminäminän toteuttajiksi aika on heittänyt juuri ne, joilla siihen on vähäisimmät edellytykset.

Mairo vanhenemisesta: Vanhenemisessa on sekin miellyttävä puoli ettei tarvitse pelätä paljon mitään. Kuusikymppisellä alkavat olla sualiit säkissä ja kiverimmat immelmannit heitelty. Toki nykyajan öykkärimäisyys; se, etteivät vallanpitäjät osoita vähääkään kunnioitusta pienempiä lähimmäisiä kohtaan, vihlaiseee niin ikävästi, että hirvittää joutuuko täällä ehkä pitkäänkin kärvöttelemään hulluin hallittavana. Mutta ehkäpä näitä uhkakuvia tarvitaan, että me vanhat känttyrät pelotta otamme kuoleman vapahtajana vastaan, jotta pääsemme moista menoa seuraamasta. Emmekä ole ennenkään pelon takia askelta kesken jättäneet.

Kiitos Sanastasi, Pienestä rakkaudesta ja Suuresta sydämestäsi. Eino Maironiemi 1957-2019.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa