play

Lastenohjelmien möröt ja nallet ovat aikansa kuvia – Moni aiemmin kaikille sallittu ohjelma on muutettu ikärajalliseksi

Esimerkiksi vuonna 1991 kaikille sallittuna ilmestynyt Rölli-elokuva on uuden lain myötä luokiteltu K7-elokuvaksi.

Esimerkiksi vuonna 1991 kaikille sallittuna ilmestynyt Rölli-elokuva on uuden lain myötä luokiteltu K7-elokuvaksi. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Heli Pottonen

Lastenohjelmat henkivät omaa aikaansa. Oman lapsuuden suosikit muistetaan aikuisuuteen asti – ne ihanat mutta myös ne pelottavat. Nykyään kaikki lastenohjelmat arvioidaan ja niille annetaan ikärajat. Televisio-ohjelmat ovat tulleet kuvaohjelmalain piiriin vasta vuonna 2012.