play

Hiilinieluista voi tulla metsien kysytyin ominaisuus - "On talouden elinehto, että ilmasto- ja ympäristökriisit saadaan hallintaan"

Antti Majava (vas.) ja Antti Tenetz pitävät Kolia edelleen inspiroivana paikkana niin taiteilijoille kuin tieteilijöille, vaikka näkymät olivat torstaina sateen sumentamat.

Antti Majava (vas.) ja Antti Tenetz pitävät Kolia edelleen inspiroivana paikkana niin taiteilijoille kuin tieteilijöille, vaikka näkymät olivat torstaina sateen sumentamat. Kuva: Esa Kurki

Esa Kurki

Ihminen on saattanut maapallon sellaiseen tilaan, että on siirryttävä ekologisen jälleenrakennuksen aikaan. Toisin sanoen hyvin suuri osa yhteiskuntia ylläpitävistä toiminnoista pitää järjestää kokonaan uusiksi. Tähän olisi pitänyt havahtua jo vuosikausia sitten, sillä jokainen viivyttelyvuosi merkitsee sitä, että päästökäyrät pitää saada laskuun entistä jyrkemmin.