Maanantai, 21.10.2019 
Ursula
Maakunta

Lumi- ja räntäsateet alkavat Itä-Suomessa jo torstai-iltana, raskasta lunta voi kertyä 5-10 senttiä - pohjoinen ilmavirtaus muuttaa sään hyytäväksi pitkäksi aikaa

  • Jani Leinonen
  • Juha Inkinen
Joensuun ohitustielläkin voi olla perjantaina lumista ja sohjoista. Joensuun ohitustielläkin voi olla perjantaina lumista ja sohjoista.

Lumi- ja räntäsateet alkavat itäisessä Suomessa paikoin jo torstaina illalla, ennustaa Foreca. Idässä lumisateet jatkuvat laajalti myös perjantaina. Pohjois-Karjalaan sateet leviävät viimeistään tulevan yön aikana.

Lämpötila laskee perjantaiaamuna nollan tuntumaan tai pakkaselle koko Pohjois-Karjalassa, joten lunta voi jäädä maahankin. Koillisenpuoleinen tuuli saa sään tuntumaan vielä huomattavasti kylmemmältä. Päivälämpötila asettunee perjantaina asteen pari plussan puolelle.

Forecan tämänhetkisen ennusteen mukaan lumisadealue siirtyy lauantaiksi Venäjän puolelle ja sää poutaantuu.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

 – Ilmavirtaus käy pohjoisesta ja tuo meille kylmää ilmaa. Koko Suomessa on nyt Lapin sää, paikoin jopa kylmempääkin. Eli etelässäkin on yhtä kylmää kuin Lapissa tähän aikaan keskimäärin, sanoo Forecan meteorologi Anna Latvala blogikirjoituksessa.

Tulevina öitä voi olla pakkasta Etelä-Suomea myöten. Forecan meteorologin mukaan sää on loppuviikolla suuressa osassa maata 5–8 astetta ajankohdan keskimääräistä kylmempää. Sää näyttää jatkuvan kylmänä myös ensi viikolla.

Perjantaina yöllä ajokeli muuttuu Pohjois-Karjalassa ja muualla Itä-Suomessa huonoksi lumi- ja räntäsateen vuoksi, varoittaa Ilmatieteen laitos. Huonointa ajokelin ennustetaan olevan Pohjois-Karjalassa.

- Lunta sataa eniten Pohjois-Karjalassa itärajan tuntumassa, jossa raskasta lunta voi kertyä perjantai-iltaan mennessä 5–10 senttimetriä, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pauli Jokinen.

Päivitetty Ilmatieteen laitoksen tuoreella ennusteella kello 12.50.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa