Maanantai, 27.1.2020 
Viljo
Maakunta

Pohjoiskarjalaisia heimosukkia postitetaan ympäri Suomea – muuttoon houkuttelevan sukkapaketin saavat muun muassa Ari Vatanen ja Cyde Hyttinen

  • Taru Väänänen
  • Samuli Kuittinen
Ensimmäiset heimosukat lähtivät maailmalle jo viime viikolla Eeva Mikkolan mukana. Ensimmäiset heimosukat lähtivät maailmalle jo viime viikolla Eeva Mikkolan mukana.

Pohjois-Karjala jatkaa rekrytointikampanjaansa lähettämällä ensi viikolla punaisia villasukkia eri puolille Suomea. Tempaus on osa viime vuonna käynnistettyä valtakunnallista kampanjaa, jonka tavoitteena on saada maakuntaan lisää työntekijöitä sekä uudistaa mielikuvia.

– Kysyimme Facebookissa kenelle tällaisia heimosukkia kannattaisi lähettää. Kohdehenkilöllä piti olla pohjoiskarjalaiset arvot ja elämänasenne kohdallaan. Ja mukava porinahan siitä syntyi, sillä saimme vastauksia lähes sata, kertoo Pohjois-Karjalan maakuntaliiton markkinointipäällikkö Heli Räsänen tiedotteessa.

– Eniten pehmeän paketin saajaksi ehdotettiin muualle Suomeen muuttaneita perheenjäseniä, mutta kyllähän sinne muutama tuttu julkkiskin mukaan mahtui. Huomasin ainakin Ari Vatasen, Cyde Hyttisen ja Marutei Tsurusen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Haluamme kampanjassa tuoda esille maailmankarjalaisuutta. Mielestämme se tarkoittaa hyväntahtoisuutta, uteliaisuutta, uskoa ihmisiin ja yhteisöllisyyteen, juurekkuutta, mutta myös ehdoitta erilaisuuden hyväksymistä. Ei ole sattumaa, että juuri karjalaisuus on tänä päivänä Suomen heimotunteista vahvin ja laajimmalle levinnyt.

Räsäsen mukaan Pohjois-Karjala kiinnostaa, mutta useilla on mielikuva, ettei alueella ole vapaita työpaikkoja tai uramahdollisuuksia.

– Tämän mielikuvan haluamme muuttaa. Pohjois-Karjalassa pyrkimyksemme on, ettei kukaan jää täällä yksin, Räsänen päättää.

Sukat ovat Pohjois-Karjalan Marttojen tekemiä ja niitä lähetetään itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla ympäri Suomea.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa