play

Kuoriutunut jouluperhonen yllätti liperiläisperheen

Karjalainen

5-vuotias Eino Hurskainen löysi heinäkuun lopussa kotinsa läheltä Liperistä ritariperhosen toukan.
Eino nimesi toukkansa Tätäksi ja syötti sille muutaman päivän ajan lehtiä. Tätälle maistuivat erityisesti koiranputken lehdet. Sitten toukka kiinnittyi muovirasian kanteen ja alkoi koteloitua. Perhe seurasi jännittyneenä tapahtumia.
–·Eino oli sitä mieltä, että se säilyy kesään asti ja kuoriutuu sitten. Me vanhemmat ajattelimme, ettei niin käy, Einon äiti Ulla Hurskainen kertoo.
Jouluaattona Einon vanhemmat ja isovanhemmat kokivat kuitenkin yllätyksen. Ulla Hurskainen näki lattialla perhosen ja luuli, että se on lelu. Kun hän kurotti sitä, ritariperhonen lehahti lentoon.
–·Se oli aikuisille iso juttu. Eino ei sanonut mitään erityistä, koska hän oli ollut varma, että perhonen kuoriutuu.
Perhe piti Tätä-perhosta joulun pyhät ilma-aukoilla varustetussa rasiassa ja tarjosi sille sokerilientä ja omenan palasia syötäväksi. Tapaninpäivän jälkeisenä tiistaina ritariperhonen vietiin kasvitieteelliseen puutarhaan, Botaniaan.
Botaniassa työskentelevä intendentti Markku A. Huttunen kertoo, että perhonen selviää paremmin kuivassa huoneilmassa, jos sitä sumuttaa vedellä silloin tällöin.
–·Ruokaa pitää olla tarjolla; esimerkiksi laimennettua hunajaa tai sokerilientä.
Huttusen mukaan on todennäköistä, että perhonen kuoriutuu juuri joulun aikaan, jos se on ollut sisätiloissa. Ritariperhoset elävät muutaman viikon.