Tiistai, 2.6.2020 
Venla
Maakunta

Jumalanpalvelukset lopetetaan, mutta niitä voi seurata tallenteina kotoa – seurakunta tarjoaa keskusteluapua

  • Anni Rodriguez
  • Mikko Makkonen
Joensuun seurakunnat tiedottavat muuttavansa toimintaansa poikkeusoloissa. Yksi näkyvimmistä muutoksista on jumalanpalveluksen keskeyttäminen julkisina tilaisuuksina.

Jumalanpalvelus välitetään kuitenkin verkon välityksellä. Näin toimitaan koko maassa.

Jumalanpalvelukset julkaistaan jatkossa tallenteina sunnuntaisin kello 10 seurakuntien verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jumalanpalvelukset siis pidetään, mutta niihin voi osallistua vain etänä omalla laitteella seuraten. Jumalanpalvelus on kuultavissa myös radion välityksellä sunnuntaisin Yle Ykköseltä kello 10.

Piispat ovat myös suositelleet, että jumalanpalveluksen jälkeen pääkirkkojen ovia pidettäisiin auki. Tällöin kirkossa on mahdollista käydä hiljentymässä ja rukoilemassa.

Joensuussa seurakuntien pääkirkot, eli Joensuun, Pielisensuun, Rantakylän, Pyhäselän ja Enon kirkot sekä myös Kiihtelysvaaran seurakuntatalon kirkkosali pidetään auki sunnuntaisin kello 11–13 välisen ajan. Tuolloin paikalla on myös seurakunnan työntekijä keskustelua varten.

Suomen piispojen julkilausuman mukaan hiljentymisen ja rukouksen mahdollistaminen kirkkotiloissa on kansakunnan kriisinkestävyyden kannalta tärkeä.

Kirkolliset toimitukset kuten kasteet, avioliittoon vihkimiset ja hautaan siunaamiset toimitetaan myös poikkeusoloissa. Perheiden ja omaisten kanssa sovitaan, että toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä.

Joensuun seurakunnat kartoittavat iltapäiväkerhojen osalta, onko osallistujien joukossa lapsia, joille järjestetään lähiopetusta kouluissa. Iltapäiväkerhot järjestetään, jos lähiopetuksessa olevilla on tarvetta kerhoille.

Jo aiemmin seurakuntayhtymä laittoi pienryhmätoiminnan, yleisötilaisuudet ja konsertit tauolle toukokuun loppuun saakka.

Seurakunta korostaa tukevansa ja auttavansa ihmisiä poikkeusoloissa. Diakoniatyöntekijät ovat edelleen aktiivisesti yhteydessä seurakuntalaisiin. Heille, joiden luona on aiemmin vierailtu, soitetaan nyt puhelimella.

Seurakuntalaisia myös kannustetaan soittamaan matalalla kynnyksellä oman seurakunnan työntekijöille.

– Keskusteluapua seurakunnista on aina saatavilla, mahdollisuuksien mukaan seurakunnat auttavat myös esimerkiksi kaupassa tai apteekissa käynnissä, seurakuntayhtymä lupaa.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa