Keskiviikko, 1.4.2020 
Peppi, Raita, Pulmu
Maakunta

Joensuun kaupunki vastaa kirjastotyöntekijöiden huoleen toimettomana olemisesta: "On kunnioitettavaa, että kirjastoissa on mietitty uusia toimintatapoja"

  • Renne Ohtonen
  • Juha Inkinen

Joensuun seutukirjaston työntekijät ilmaisivat Karjalaisen mielipidekirjoituksessaan (24.3.), että työvelvoitteesta vapauttaminen on resurssien tuhlaamista, sillä he olisivat täysin valmiita tekemään muutakin työtä. Kirjaston väki oli itsekin miettinyt mahdollisia korvaavia työtehtäviä.

Joensuun kaupunki vastasi keskiviikkona iltapäivällä heidän huoleensa. Kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen, hyvinvointijohtaja Riitta Huurinaisen ja henkilöstöjohtaja Sari Lempiäisen allekirjoittamassa vastineessa muistutetaan, että kaupungilla on poikkeustilanteita varten nimetty valmiusjohtoryhmä.

– Valmiusjohtoryhmän velvoite on toimia nopeasti tilannearvion pohjautuen ja valtioneuvoston antama linja oli yksiselitteinen: kirjastot suljetaan. Joensuun kaupungilla työnantajana on vastuu työntekijöistään. Meidän on tarpeen myös tilannekuvaan pohjautuen suojella omia työntekijöitä tartunnalta, jotta toimintakykymme pysyy kunnossa, vastineessa kerrotaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kaupungin mukaan kirjastojen henkilökunta on vain yksi henkilöstöryhmä, jota palveluiden sulkeminen koskettaa. Kaupungilla on koronakriisistä johtuen nyt yli tuhat työntekijää, joiden työ on toistaiseksi loppunut tai olennaisesti vähentynyt.

–  On kunnioitettavaa, että kirjastoissa on mietitty uusia toimintatapoja. Uutta innovoivia ja ennakkoluulottomasti ajattelevia kirjastolaisia sekä kaikkia muita kaupungin työntekijöitä tarvitaan, ja palaamme kriisin jälkeen mahdollisimman pian normaaliin arkeen.

Ohessa vastine kokonaisuudessaan:

Näkökulma kirjastojen sulkemiseen

Joukko Joensuun kirjastojen työntekijöitä tuovat esille pettymyksensä Joensuun kaupungin päätökseen keskeyttää työssäolovelvoite koronakriisin aikana. Mielipidekirjoituksessaan (Sanomalehti Karjalainen 24.3.2020) työntekijät tuovat esille, kuinka kirjaston henkilökunta oli ennakolta miettinyt erilaisia uusia tapoja palvella asiakkaita.

Koronakriisi tuli varmasti meille kaikille yllättäen. Viruksen etenemisvauhti on ennenkuulumaton, vaikka varsinainen pandemia ei vielä ole Pohjois-Karjalassa. Suomen hallitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Valtioneuvosto linjasi, että suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja –paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Valtioneuvosto rajoitti julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositteli välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Hallitus suositti, että tartuntojen vähentämiseksi myös ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla vältetään.

Joensuun kaupungilla on poikkeustilanteita varten nimetty valmiusjohtoryhmä. Valmiusjohtoryhmä valmistelee yhteistyössä eri viranomaisten ja viranhaltijoiden kanssa valmiussuunnitelmia, joiden avulla kaupunki tuottaa erilaisia lakisääteisiä palveluita poikkeuksellisissa oloissa. Valmiusjohtoryhmän velvoite on toimia nopeasti tilannearvion pohjautuen ja valtioneuvoston antama linja oli yksiselitteinen: kirjastot suljetaan. Joensuun kaupungilla työnantajana on vastuu työntekijöistään. Meidän on tarpeen myös tilannekuvaan pohjautuen suojella omia työntekijöitä tartunnalta, jotta toimintakykymme pysyy kunnossa.

Kirjastojen henkilökunta oli yksi henkilöstöryhmä, joita palveluiden sulkeminen koskettaa. Esimerkiksi kaupungin varhaiskasvatuksessa lapsien määrä on tippunut 80 prosenttia, joka suoraan vaikuttaa tarvittavaan henkilöstön ja palveluiden määrään. Kaupungissa on tällä hetkellä yli tuhat työntekijää, joiden työ on toistaiseksi koronakriisistä johtuen tilapäisesti loppunut tai aivan olennaisesti vähentynyt. Jokaisen viikon palkkakustannus suljetuista palveluista ja palveluista, joiden käyttö on romahtanut maksaa veronmaksajille noin 725.000 euroa ja jokainen kuukausi 2,7 miljoonaa euroa. Kirjastoissa työskentelee edelleen sulkuaikanakin noin 20 henkilöä, joiden on mahdollista kehittää toimintaa ja laatia suunnitelmia koronan jälkeiseen aikaan.   

Me emme voi tietää, miten kauan tämä kriisi kestää ja uusia linjauksia saadaan päivittäin. Ykkösasia on kaupunkilaisten ja työntekijöiden terveys sekä toimintakyvyn varmistaminen. Kaikkien kaupungin työntekijöiden tekemä työ on arvokasta, mutta tämän poikkeustilan vuoksi kaikilla työntekijöillä ei ole työtä tai työnteko on estynyt. On kunnioitettavaa, että kirjastoissa on mietitty uusia toimintatapoja. Uutta innovoivia ja ennakkoluulottomasti ajattelevia kirjastolaisia sekä kaikkia muita kaupungin työntekijöitä tarvitaan, ja palaamme kriisin jälkeen mahdollisimman pian normaaliin arkeen.

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmän puolesta,

Kari Karjalainen, kaupunginjohtaja  

Sari Lempiäinen, henkilöstöjohtaja

Riitta Huurinainen, hyvinvointijohtaja

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa