play

Junavaunuissa on väljää – VR ei ole perunut junavuoroja, linja-autoja on kaukoliikenteessä pääsiäisen aikaan vähän

Tiistaina Joensuun asemalla oli hiljaista, kun Helsingin-juna oli lähdössä puolen päivän aikaan.

Tiistaina Joensuun asemalla oli hiljaista, kun Helsingin-juna oli lähdössä puolen päivän aikaan. Kuva: Kimmo Kirves

Matti Siippainen

Turhaa matkustamista tulee välttää, linjasi valtioneuvosto jo maaliskuussa. Joukkoliikenteen matkustajamäärät ovatkin vähentyneet, mutta pääsiäisen ajaksi on odotettavissa pientä vilkastumista.