Maanantai, 13.7.2020 
Joel, Ilari, Lari
Maakunta

Kuvat ja video: Näin Suomen suven avaus sujui koululuokissa

  • Anni Rodriguez
  • a
Suven avausta vietettiin tänä vuonna koululuokissa. Kuva Utran koulusta. Suven avausta vietettiin tänä vuonna koululuokissa. Kuva Utran koulusta.

Suven avausta vietettiin tänään perjantaina pohjoiskarjalaisissa kouluissa.

Koronaviruksen tuomien rajoitusten vuoksi koululaiset eivät voineet kokoontua perinteiseen tapaan Laulurinteelle.

Sen sijaan Suomen suven avaus tuli koululuokkiin, missä oppilaat lauloivat ja tanssivat video-ohjeiden mukaisesti tutut laulut Suvivirrestä lähtien. Moni koululainen odotti kovasti Einon ja Aapelin esiintymistä, sillä normaaliolojen vallitessa duo olisi esiintynyt Laulurinteeltä. Kaksikko lähetti koululaisille kuitenkin videoterveiset, ja heidän laulunsakin päästiin laulamaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Voit katsoa Suven avauksen täältä. Lähetys tulee myös Radio Rexiltä perjantaina kello 18.

Alla tunnelmia muutamista joensuulaiskouluista. Kuten näkyy, Suven avaus ei pakottanut istumaan penkissä, vaan kyseessä oli mukava laulu- ja tanssituokio.

Alla oleva video Utran koulun 1-3 pienluokasta. Kaikki kuvat ja videot ovat luokkien opettajien lähettämiä.

WhatsApp-Image-2020-05-29-at-135451 Karhunmäen koulun 5B-luokka raivasi pulpetteja tanssin tieltä.

WhatsApp-Image-2020-05-29-at-135451-1 Viimeisenä koulupäivänä ennen kesälomaa kannattaakin hieman irrotella.

WhatsApp-Image-2020-05-29-at-133039 Suven avaus Nepenmäen koulun kakkosluokassa.

WhatsApp-Image-2020-05-29-at-134628 Karsikon koulun 5A-luokka lauloi ja tanssi videon mukana.

WhatsApp-Image-2020-05-29-at-151211 Reijolan kolmosluokkalaiset alkukesän auringossa.

WhatsApp-Image-2020-05-29-at-151210 Einon ja Aapelin kappale kuului myös suven avaukseen tänä vuonna. Kuva Reijolan koulusta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi