Tulosta tämä sivu
Maakunta

Kolumni: Satunnaisia kohtaamisia, niitä minä olen urheilutapahtumista kaivannut

Usein asioiden arvon huomaa vasta, kun niitä ei ole. Seurattavaa urheilua esimerkiksi ei ollut kuukausiin.

Ja turha minun on edes yrittää kiistää: onhan sitä ikävä. Samoin kuin monia muita tavallisia asioita, joita ei ole koronaeristysten vuoksi aikoihin voinut tehdä.

En minä sinällään tuloksia ole urheilusta ikävöinyt. Mutta näitä meidän paikallisia, kotoisia urheilutapahtumia ja niihin olennaisesti liittyviä satunnaisia kohtaamisia olen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tutut vakiokatsojat moikkaillaan tullessa, joidenkin kanssa turistaan kuulumiset, asetutaan kavereiden luo, jauhetaan joutavia, tauolla moikkaillaan tuttuja, juodaan kahvit. Joskus lisää spekulointia pelin jälkeen kaupungilla.

Kentällä joku lopulta voittaa, joku häviää - ei yksittäisen ottelun lopputuloksella ole isossa kuvassa merkitystä.

Mutta urheilun tarjoamalla yhteisöllisyydellä on. Sitä minä olen kaivannut. Ja olen varma, että on moni muukin teistä paikallisen urheilun vakiokatsojista.

Ei teille kaikille voi soittaa tai viestitellä, monista ei tiedä edes nimeä. Urheilutapahtumiin liittyviä satunnaisia kohtaamisia ei voi korvata millään virtuaalisella - ne voivat tapahtua vain oikeassa elämässä.

Kesän pelit pesäpallossa ja jalkapallossa käynnistyvät Joensuussakin kesäkuussa, mutta vielä ei ole tietoa, milloin päästään taas isolla joukolla peleihin.

Mutta kyllä me vielä nähdään! Ja sitten hymyillään toisillemme entistä leveämmin.

Samat satunnaiset kohtaamiset ovat myös ravintoloissa tai kahviloissa käynnin suola.

Onneksi tässä viime viikkoina on jo voinut tavata ihmisiä aiempia viikkoja rennommin - mutta on se vaan mukava taas moikata tai pysähtyä turisemaan muutama sana, jos huomaa tuttuja terassilla tai kahvilassa.

Oma seurue sekä hyvä ruoka ja juoma ovat lähtökohta - mutta totta kai ihmisten ilmoille lähdetään myös siksi, että nähdään muita. Samoin kuin myös kaikkiin muihin tapahtumiin, joissa ihmiset joukolla kokoontuvat.

Myös tavallista töissäkäymistä on oppinut arvostamaan.

Äkkiä viikot ovat etätöissäkin hurahtaneet, mutta todella paljon on puuttunut. On Teamsit ja kaikki mahdolliset yhteydenpitovälineet - mutta ei se ikinä ole sama kuin ihmisten oikea kohtaaminen.

Normaalisti monet työkavereista tapaa miltei joka päivä, nyt saattoi mennä kuukausia näkemättä kertaakaan. Ikävähän siinä tulee, en yritä sitäkään kiistää.

Työyhteisön merkitys hyvinvoinnille ja arkiselle jaksamiselle on erittäin suuri - nyt se on tullut viimeistään selväksi, vaikka en ole asiaa ennenkään epäillyt.

Pienet murheet hälvenevät äkkiä, kun niistä saa sanottua saman tien jollekin, joka tajuaa. Yksin puurtaessa tuskastustuttaa herkästi pahemmin ja kauemmin. Eikä ole ketään, kenelle heittää yhtäkkiä huonoa vitsiään.

Emmeköhän me tämän kaiken myötä osaa arvostaa toisiamme entistä enemmän. Pidetään siitä kiinni.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi