play

Sairaalalle lahjoitetaan etenkin neulottuja sukkia, pipoja ja turvalonkeroita – Lahjoittaa voi muutakin kuin käsitöitä

Liperiläinen Tiina Tolmunen alkoi pari vuotta sitten Keskosille käsitöitä -ryhmän Joensuun seudun keräysvastaavaksi. – Odotin tuolloin kolmatta lastani ja ajattelin, että minulla on nyt hyvin aikaa auttaa. Olen haaveillut, että alkaisin tekemään käsitöitä myös itse, kunhan työ- ja pikkulapsiarki vähän helpottaa.

Teksti ja kuvat: Petra Mustonen

Pikkuruiset vauvan villasukat, myssyt ja turvalonkerot tulevat monelle ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan sairaaloihin lahjoitettavista käsitöistä ja tavaroista. Näitä tarvitaan aina, mutta lahjoittaa voi paljon muutakin.