Torstai, 1.10.2020 
Raine, Rainer, Rauno
Maakunta

Kolumni: Harjoitellaan yhdessä, että ollaan valmiina, kun tarve niin vaatii

Intissä ristivät minut Urpoksi. Kämppäkaverini Pertti keksi myös piirtää sarjakuvia Urposta: Urpon kapina, Urpo vempulassa, Urpon erehdys.

Ne syntyivät sisäpiirissä syntyneestä yhteishengestä ja toki Urpon ja kumppaneiden – nuorukaisten ja vähän kapinallistenkin –  jokapäiväisestä jermuilusta. Se oli myös keino karkottaa se tosiasia, että kotona pääsisi käymään ja tyttökaveria tapaamaan vasta kolmen viikon päästä.

Olin pohtinut monen muun lailla 80-luvulla, menenkö inttiin. Moni asia painoi vaakakupin siihen suuntaan. Isäni ja veljeni markkinoivat taitavasti hakeutumaan ilmavoimien tekniseen kouluun. Myös isovanhempieni kokemukset ja perintö velvoittivat.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Intin jälkeen nuori mies ei näillä asioilla hetkeen juuri päätään vaivannut. 

Viime viikolla Joensuun ja Kuopion seudulla järjestettiin paikallispuolustusharjoitus, jossa viranomaiset, reserviläiset ja varusmiehet testasivat yhteistoimintaa, kun yhteiskunnassa ollaan siirtymässä poikkeusoloihin.

Harjoitukseen osallistui Pohjois-Karjalassa toistatuhatta ihmistä, mistä noin puolet reserviläisiä.

Olen päätynyt näin varttuneempana reserviläisenä harjoittelemaan muiden mukana. Omasta vapaasta tahdostani toki ja motivoituneena oppimaan uutta sekä antamaan oman pienen panokseni hyvälle asialle. 

Nuori kapinallinen alkaa olla viisikymppisenä konservatiivi, kuten sen kai kuuluukin mennä.

Viimeinen vuosikymmen on herättänyt ylipäänsä turvallisuuskysymyksiin eri tavoin kuin aiemmin. Konflikteja ja uudenlaisia uhkia on riittänyt Euroopassa ja Euroopan liepeillä.

Venäjä on palannut maailmanpolitiikkaan toisaalta lihaksiaan pullistellen, toisaalta informaatiovaikuttamisen keinoin.

Suomen Turussa tehtiin terroriteko, Kuopiossa kouluisku.

Miten olemme näihin varautuneet? Miten voimme näihin varautua?

Kun on päässyt itse näkemään harjoituksia läheltä, on pakko todeta: pohjoiskarjalaiset viranomaiset tekevät vakuuttavaa yhteistyötä. Homma on hanskassa.

Valmiutta pidetään yllä, ja yhteisellä harjoittelulla on pitkät perinteet. Ihmiset tuntevat toisensa ja tekemisensä. Arvostan.

Muutkin näyttävät arvostavan. Harjoituksethan näkyvät, kun katukuvaan ilmestyy reserviläisiä ja varusmiehiä kurkkusalaattipuvuissaan. Poliisi, pelastuslaitos, rajavartiosto ja kaikki muut sekä kalusto kulkevat keskellämme normaalia näkyvämmin.

Suora palaute kansalaisilta on näissä tilanteissa voittopuolisesti positiivista.

Suomalaiset luottavat edelleen näihin instituutioihin. Esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tutkimuksessa kolmen kärki luotettavuudessa oli poliisi, tasavallan presidentti ja puolustusvoimat (Yle, 4.4.2019)

Viime viikkoina on käyty keskustelua hävittäjähankintojen lykkäämisestä ja varusmies- sekä siviilipalvelusajan lyhentämisestä.

Ei lykätä, ei lyhennetä, eikös niin. Harjoitellaan yhdessä ja ollaan valmiina. Kun on normaali olot ja ympärillämme rauha maassa, on hölmöä ajatella sen jatkuvan itsestään ikuisesti.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi