Torstai, 22.10.2020 
Anita, Anja
Maakunta

Karjalaisen teemalehti Evakkotie kertoo sodan jalkoihin kotinsa menettäneiden dramaattiset tarinat - "Ollut kysyntää jo ennen kuin se on ilmestynytkään"

  • Jentta Ilanmaa

Karjalaisen toinen teemalehti, Evakkotie, ilmestyy 6. marraskuuta. Evakkohistoriaamme käsittelevä aikakauslehti tulee tuolloin valtakunnalliseen irtonumeromyyntiin kaikissa hyvin varustetuissa lehtipisteissä.

– Meiltä on toivottu lehteä tästä aihepiiristä, ja Evakkotie on luontevaa jatkoa Karjalaisen keväällä ilmestyneelle Korpisotaa-teemalehdelle, Karjalaisen toimituspäällikkö Jyrki Utriainen kertoo.

Utriaisen mukaan Karjalaisen tänä vuonna lanseeraamilla teemalehdillä kokeillaan, löytyykö maakuntalehden toimialueelta aiheita, jotka kiinnostavat lukijoita myös Pohjois-Karjalan ulkopuolella.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Näyttää siltä, että löytyy. Korpisotaa oli lupauksia herättänyt kokeilu, ja Evakkotiellä on ollut kysyntää jo ennen kuin se on ilmestynytkään.

Talvi- ja jatkosodan aikana ja sotien jälkeen yli 400 000 luovutetulla alueella asuvaa suomalaista joutui jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon. Tämän lisäksi väliaikaiseen evakkoon kauemmas sisämaahan joutui myös moni levottoman itärajan läheisyydessä asunut rajan asukas.

Pois pommitusten alta muihin Pohjoismaihin lähetettiin sotavuosina lähes 80 000 lasta. Kaikilla evakkoon lähteneillä on tarinansa, ja kaikkien tarina on erilainen.

Oma tarinansa siitä, miten vanhempien tai isovanhempien kokemukset ovat vaikuttaneet jälkipolviin, on myös noin miljoonalla suomalaisella, joiden sukujuuret löytyvät luovutetuilta alueilta.

Evakkotie-teemalehti kertoo osan näistä monesti hyvin dramaattisistakin tarinoista: millaisia muistoja itse evakkomatkasta jäi, kuinka asettuminen uudelle kotipaikkakunnalle luonnistui ja millainen merkitys kodin menettämisellä ja vanhalla kotiseudulla on näin vuosikymmenten jälkeen.

Lehteen poimitaan myös muistoja, kertomuksia ja kommentteja Karjalaisen evakoille osoitetussa verkkokyselyssä. Kysely löytyy täältä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi