Lauantai, 28.11.2020 
Heini
Maakunta

13 uutta koronatartuntaa - Lyseon peruskoulun ja Yhteiskoulun lukion oppilaita karanteeniin

  • Matti Siippainen
  • Marko Puumalainen
Lyseon peruskoulu on yksi oppilaitoksista, joiden oppilaita asetetaan karanteeniin. Lyseon peruskoulu on yksi oppilaitoksista, joiden oppilaita asetetaan karanteeniin.

Lauantain aikana varmistui Siun soten alueella 13 uutta koronavirustartuntaa. Lähes kaikki niistä liittyvät Joensuussa jo aiemmin todettujen koronavirustartuntojen ryppäisiin.

- Kaikkien lauantaina todettujen tartuntojen lähde on tiedossa, Siun sote kertoo tiedotteessaan.

Joensuun yhteiskoulun lukiossa on viiden kurssin opiskelijat ja opettajat asetettu kymmenen vuorokauden mittaiseen karanteeniin. Altistumiset ovat tapahtuneet kuluneen viikon aikana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Karanteeniin asetettiin myös Lyseon peruskoulun kaksi opetusryhmää. Mahdollisia altistumia valinnaisten oppiaineiden tunneilla selvitetään parhaillaan.

Molemmat koulut ovat tiedottaneet asiasta omien kanaviensa kautta.

- Koulut lähettävät altistuneille Siun soten karanteeniohjeen, ja pyydän kaikkia noudattamaan ohjeita. Siun sote tavoittaa kaikki altistuneet todennäköisesti vasta sunnuntain kuluessa. Lyseon peruskoulu ja Yhteiskoulun lukio tiedottavat opetuksen käytännön järjestelyistä pian.

- Muiden kuin altistuneiden opetus jatkuu lähiopetuksena normaalisti, kertoo kaupungin koulutusjohtaja Olli Kauppinen.

Karelia-ammattikorkeakoulussa on ilmennyt yksi koronavirustartunta, tiedotti Karelia lauantaina iltapäivällä.

Tartunnan saanut opiskelija on ollut Wärtsilä-kampuksen opetustilassa 13. marraskuuta.

Oppilaitos on tiedottanut asiasta mahdollisesti altistuneille opiskelijoille ja henkilöstölle.

Altistumisia on tapahtunut myös Joensuun areenassa maanantaina 16.11. kello 19.30-21 pidetyssä harjoitusottelussa. Pelaajia, valmentajia ja tuomareita tullaan asettamaan karanteeniin, ja Siun sote on yhteydessä heihin.

- Muita kyseisenä aikana Joensuun areenassa olleita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan lievissäkin oireissa koronatestiin, Siun soten muistuttaa.

Kymmenen päivän karanteeniin määrättyjä altistuneita henkilöitä on tällä hetkellä Siun sote -kuntayhtymän alueella Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä yhteensä runsaat 500 henkilöä.

Terveysviranomaiset jatkavat kontaktien jäljitystä.

- Karanteeniin asettaminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että olisi saanut tartunnan. Karanteeniin asetetaan henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa koronavirustartunnan saaneen henkilön kanssa, viranomaiset muistuttavat.

Viime viikon aikana tavattiin erityisesti Joensuussa useissa paikoissa, muun muassa liikuntatiloissa, koronatartuntoja. Siun soten toiminta-alueella Joensuu onkin edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa ja muu maakunta on epidemian perustasolla.

- Useat koronavirukselle altistumiset ovat tapahtuneet jo siinä vaiheessa, kun tartunnan saanut on ollut oireeton. Tämän vuoksi myös oireettomana on tärkeää muistaa toimia viruksen leviämisen estämiseksi annettujen suositusten mukaisesti, Siun soten tähdentää,

Joensuun kaupungin alueella on otettu käyttöön tiukennetut suositukset koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Ne koskevat muun muassa kokoontumisia, yleisötilaisuuksia, maskisuosituksia ja liikuntapaikkojen käyttöä. Suosituksista tiedotettiin perjantaina.

Kaupunki antoi vahvan suosituksen käyttää kasvomaskia, ja se on voimassa toistaiseksi.

- Nyt kun koronavirusepidemia on kiihtymisvaiheessa, on ensiarvoisen tärkeää ottaa maskit käyttöön asioidessa julkisissa tiloissa, alueilla, tapahtumissa ja eri palveluissa. Voimassa olevia hygienia- ja turvallisuusohjeita on syytä noudattaa, jotta saamme taitettua tämän kiihtymisvaiheen, sanoo Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

Siun sote on koonnut verkkosivuilleen ajantasaisen tiedon koronan altistumispaikoista. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut tartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille. Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Listan osoite: https://www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat

Siun soten tarkemmat suositukset tiedotteessa: https://www.siunsote.fi/-/joensuu-on-koronaviruksen-kiihtymisvaiheessa-laaja-maskisuositus-voimaan-valittomasti

Joensuun valmiusjohtoryhmän tiedotteessa on muutoksia kaupungin palveluissa: https://www.joensuu.fi/-/kaupungilta-vahva-maskisuositus-myos-palveluissa-rajoituksia?redirect=%2Fuutiset

Koronaohjeet ovat kaupungin sivulla: http://www.joensuu.fi/korona

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi