Keskiviikko, 3.3.2021 
Kauko
Maakunta

Poliisi jatkaa kahden Joensuussa kadonneen nuoren etsintöjä, jos saa vihjeitä tai havaintoja

  • Aaro Virolainen
  • Poliisi
Viimeiset kuvat Lotta Mäkisestä ovat Papinkadun S-marketin valvontakamerasta. Hän asioi kaupassa maanantaina 11. tammikuuta noin kello 10 aamupäivällä. Tämän jälkeen Mäkisen tiedetään käyneen kotonaan. Viimeiset kuvat Lotta Mäkisestä ovat Papinkadun S-marketin valvontakamerasta. Hän asioi kaupassa maanantaina 11. tammikuuta noin kello 10 aamupäivällä. Tämän jälkeen Mäkisen tiedetään käyneen kotonaan.

Lotta Mäkisen tiedetään käyneen kotonaan ennen katoamistaan. Heikki Kotilaisesta poliisi on saanut hyvin vähän vihjeitä.

Poliisi toivoo yhä havaintoja kahdesta Joensuussa kadonneesta nuoresta. Lotta Mäkinen, 26, katosi Joensuun eteläisellä ruutukaavalla maanantaina 11. tammikuuta.

Heikki Kotilainen, 27, katosi Noljakassa varhain lauantaina 16. tammikuuta. Katoamiset eivät liity toisiinsa, eikä niihin epäillä liittyvän rikosta.

Rikoskomisario Simo Hämäläinen kertoo, että poliisi jatkaa etsintöjä, jos yleisöltä tulee vihjeitä tai havaintoja kadonneista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kotilaisesta poliisi on saanut hyvin vähän vihjeitä.

Arkistosta-Heikki-Kotilainen-kuvaKarjalainen20210127 Heikki Kotilainen kuvattiin perjantaina 15. tammikuuta. Kadotessaan hänellä oli yllään kuvan musta takki.

{desktop} {/desktop}
{!desktop} {/desktop}

Kotilainen vietti perjantai-iltaa kerrostaloasunnossa ystäväpariskuntansa luona Noljakan Väinöläntiellä. Hän oli kirjoilla noin 200 metrin päässä Erkinpellontiellä, mutta asui viime aikoina enimmäkseen lähipiirinsä luona Karsikossa.

Hämäläinen kertoo, että illanvietto venyi, jolloin Kotilainen päätti jäädä Väinöläntielle yöksi, mistä hän ilmoitti lähipiirilleen Karsikkoon.

Kun ystäväpariskunta heräsi lauantaina noin kello 11–12, Kotilainen oli poistunut asunnosta. 

Poliisin tiedossa ei ole mitään illanvietossa tapahtunutta, mikä selittäisi yllättäväksi kuvailtua katoamista.

Kotilaisesta julkisuuteen annettu valokuva otettiin katoamisperjantaina. Hän poistui asunnosta puolen yön jälkeen lauantaina huomaamatta.

Poliisin mukaan Kotilainen ei käyttänyt illanvietossa päihteitä kuten alkoholia. Hämäläinen kertoo, ettei Kotilaisella ollut päihdeongelmaa tai mielenterveydellisiä sairauksia.

– Hän ei käyttänyt päihteitä juurikaan.

Yksityisyyden suojan turvaamiseksi poliisi ei kerro osoitetta, josta Kotilainen katosi. Poliisi on kuullut ystäväpariskuntaa muttei Väinöläntiellä sijaitsevan kerrostalon muita asukkaita.

Katoamispaikan ja Noljakan kotiosoitteen välinen alue tutkittu poliisikoirien kanssa. Etsintöjä on määrä jatkaa koirien avulla. 

Poliisi ei tiedä, kävikö Kotilainen Erkinpellontien kerrostaloasunnossaan poistuttuaan ystäviensä luota. Erkinpellontien asukkaita ei ole kuultu.

Heikki Kotilaisella on hyvin lyhyet hiukset, muutaman millin sänki.

Hän on 175–180 senttiä pitkä ja vankkarakenteinen. Kotilaisella oli yllään musta, puolipitkä ja hupullinen takki, jossa on vetoketju. Hänellä oli musta harmaareunainen pipo, harmaat collegehousut, raidalliset Adidas-lenkkarit sekä ruskea kangasreppu.

Lotta Mäkinen nähtiin viimeisen kerran Papinkadun S-marketissa maanantaina 11. tammikuuta aamupäivällä noin kello 10. Poliisi sai katoamisesta tiedon samana iltana ja tiedotti asiasta julkisuuteen tiistaina 12. tammikuuta. Poliisi korostaa, ettei katoamiseen epäillä liittyvän rikosta.

– Mäkinen teki kaupassa normaaleja päivittäisostoksia, Hämäläinen sanoo.

Kaupan henkilökunta muistaa käynnin muttei ostoksia. Mikään Lotan käytöksessä ei herättänyt myyjien huomiota.

Viimeinen valvontakamerakuva Lotta Mäkisestä on Papinkadun S-marketista.

Tämän jälkeen hän kävi Kalastajankadulla kotonaan, josta osa kantamuksista löytyi. Mäkisen koti on kaupan lähellä vastakkaisessa korttelissa.

Mäkisen miesystävä oli töissä ja palasi kotiin noin kello 19, minkä jälkeen poliisi sai tiedon katoamisesta.

2445468 Lotta mäkinen on noin 150 senttiä pitkä.

Mäkinen on vain noin 150 senttiä pitkä ja hoikka. Hänen sinisissä farkuissa oli huomiota herättävästi valkoista kangasta.

Mäkisellä oli vihertävä vartaloa myötäilevä takki, jonka olkavarsissa oli mustaa kangasta.

Hänellä oli huppu päässä saapuessaan kauppaan ja poistuessaan kaupasta. Poistuessaan hänen olallaan oli valkoinen kangaskassi ja selässä musta laukku. Jalassaan hänellä oli kellertävät varsikengät. Lotta Mäkinen käytti silmälaseja.

Lotalta näyttänyt henkilö nähtiin Nurmeksessa, mutta kyseessä oli eri ihminen. Mäkistä ei myöskään havaittu pohjoiseen vievän kiskobussin valvontakamerakuvissa.

Lotta Mäkinen liikkui paljon luonnossa. Häneltä on löytynyt muistiinpanoja Kontiolahden Kuurnan ja Paiholan bussiaikatauluista. Poliisia kiinnostavat mahdolliset havainnot Kontiolahden suunnalta sekä kaupoista, jolloin häntä voitaisiin etsiä valvontakameroista.

Parhaillaan poliisi tarkastaa erästä epävarmaa havaintoa Lotta Mäkisestä Joensuun keskustan alueelta. 

Kaikki vihjeet kadonneista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai soittaa päivystysnumeroon 0295 415 455.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi