play

Aimo Ahti kommentoi lahjustuomiota radiolle

Karjalainen, STT

Kontiolahden entinen kunnanjohtaja ja Kouvolan entinen kaupunginjohtaja Aimo Ahti on pettynyt saamaansa tuomioon lahjuksen vastaanotosta, kertoo Ylen Kymenlaakson radio.
– Tuomio on täysin käsittämätön. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä, Ahti sanoo radiolle.
Käräjäoikeus tuomitsi Ahdin 50 päiväsakkoon (4150 euroa), koska hän hierotutti itseään 15 kertaa ilmaiseksi hyvinvointikeskus Leishissä Valkealassa 2008–2009.
Ahti kertoi oikeudessa, että laskutus oli sovittu tehtäväksi jälkeenpäin, mutta oikeus ei uskonut häntä. Aimo Ahti valitaa tuomiosta hovioikeuteen.
Iltalehti kertoi, että hyvinvointikeskuksen ulkomaalaiset työntekijät pitivät Aimo Ahtia ”jumalana”. Lehden mukaan heille ei tullut mieleen, että häneltä voisi pyytää maksua.
Ahti työskentelee tällä hetkellä Kouvolan elinkeinojohtajana.