play

Heinänpoltto pellolla sytytti maastopalon Ilomantsissa

Karjalainen

Peltoa ja metsän aluskasvillisuutta paloi noin puolen hehtaarin verran lauantaina Ilomantsissa Suukyläntiellä. Palo sai alkunsa, kun läheisen talon asukas oli polttamassa pellolle kasattuja heiniä. Palaneet heinät sytyttivät pellon ja metsän aluskasvillisuuden palamaan. Talon asukkaat tekivät ilmoituksen maastopalosta hätäkeskukseen kello 12.40:n aikaan. Pelastuslaitos sai maastopalon rajattua, eikä tuli levinnyt lähistöllä olleisiin rakennuksiin. Palon sammuttaminen kesti noin kaksi tuntia, minkä jälkeen pelastuslaitos siirsi jälkivartioinnin maanomistajalle. Metsäpalovaroitus on voimassa Pohjois-Karjalassa, minkä vuoksi avutulenteko on kielletty. Pelastuslaitos muistuttaa, että säätiedotuksen metsäpalovaroitus on tarkistettava ennen tulen sytyttämistä.