play

Maakunnan työttömyys kääntyi kasvuun

Karjalainen

Pohjois-Karjalassa oli joulukuun lopussa 10·907 työtöntä työnhakijaa. Luku on 0,6 prosenttia eli 66 henkilöä enemmän kuin joulukuussa 2010.
Edellisen kerran työttömyys kasvoi joulukuussa 2009, kun lukua verrataan vuotta aikaisempiin tilastoihin.
Käänne kuvastaakin uhkaavaa taantumaa. Vielä marraskuussa oltiin 29 henkilöä plussalla.
Työttömistä oli joulukuun lopussa henkilökohtaisesti lomautettuina 766 eli 61 henkilöä edellisvuotta enemmän. Lisäksi työ- ja elinkeinotoimistojen erillisseurannassa oli ryhmälomautettuna 540 pohjoiskarjalaista, kun heitä vuosi sitten oli noin 200. Myös henkilökohtaisissa lomautuksissa (766) tuli käänne miinukselle jo marraskuussa.
Jo toteutuneiden lomautusten lisäksi viranomaisilla oli työnantajien tekemien ennakkoilmoitusten perusteella tieto noin 1·300 henkilön mahdollisesta lomauttamisesta tulevaisuudessa, kun vastaava luku oli vuosi sitten alle 100.
Työttömien osuus työvoimasta oli Pohjois-Karjalassa maan korkein eli 14,4 prosenttia. Lapin työttömyysaste oli 13,6 prosenttia, Kainuun 13,4 ja Kaakkois-Suomen 13,3.
Koko maassa oli joulukuun lopussa 255·500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 5,2 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Pohjois-Karjala oli ainoa alue, missä työttömyys lisääntyi.
Työttömien osuus työvoimasta oli koko maassa 9,7 prosenttia työhallinnon tilastoista laskettuna. Laskentavasta johtuen tästä poikkeavan maan virallisen työttömyysasteen julkaisee Tilastokeskus.