Tiistai, 29.9.2020 
Mika, Mikko, Miika
Maakunta

Esitys: Pohjois-Karjalaan kolme kuntaa - voidaan yhdistää pakolla

  • Karjalainen, STT

Selvitystyöryhmä esittää, että Pohjois-Karjalaan muodostetaan kolme kuntaa. Joensuuhun liitettäisiin Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi ja myös Ilomantsi. Näin syntyisi yli 117 000 asukkaan kaupunki.

Pielisen-Karjalassa pantaisiin yhteen Nurmes, Valtimo, Lieksa ja Juuka. Kolmas kunta olisi Keski-Karjala, joka muodostuisi Kiteestä, Kesälahdesta, Tohmajärvestä ja Rääkkylästä. Näistä Kitee ja Kesälahti selvittävät jo parhaillaan keskinäistä kuntaliitosta, joka tulisi voimaan heti ensi vuoden alusta.

Työryhmän mukaan kolmen kunnan malli turvaa parhaiden alueiden elinvoiman ja asukkaiden palvelut Pohjois-Karjalassa, jossa väestö- ja taloushaasteet ovat erittäin suuret.
– Kuntatalouden näkökulmasta edellytykset järjestää peruspalveluja ovat jo vaarantuneet eräissä maakunnan kunnissa, työryhmä toteaa.

Esitetty kolmen kunnan malli luo työryhmän mielestä hyvän pohjan järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut tavalla, jonka käytännöistä sovitetaan erikseen myöhemmin.

Työryhmän mukaan Pohjois-Karjalaan esitetyn kuntamallin ydinkysymys on, kuinka luoda Joensuun seutukunnan lisäksi maakuntaan riittävän vahvoja ja elinvoimaisia peruskuntia. Mallin heikkous on pitkät etäisyydet.
– Kuinka suuriksi välimatkat kunnan sisällä voivat kasvaa, eli kuinka laajoja kunnat voivat olla pinta-alaltaan, pohditaan työryhmän raportissa.

Esityksen mukaan Manner-Suomessa kuntia tarvitaan 66–70, kun niitä on nyt 320.
Uudet kunnat pohjautuisivat pääsääntöisesti asiointi- ja työssäkäyntialueisiin, ja kuntia voitaisiin tarvittaessa yhdistää pakolla.

Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Sipoo yhdistettäisiin.

Alun perin kuntauudistus oli määrä saada valmiiksi vuoden 2015 alkuun mennessä. Työryhmän mukaan laajoissa kuntaliitoksissa aikaa tarvittaneen kuitenkin enemmän.    Työryhmä luovutti raporttinsa kuntaministeri Henna Virkkuselle (kok.).

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi