play

Rasimäki on lähes Vuoden Kylä

Karjalainen

Rasimäen kylä Valtimolta on saanut 1. kunniamaininnan Vuoden Kylä 2013 -kilpailussa. Rasimäen kylässä on ainoastaan 45 asukasta, mutta pienestä koostaan huolimatta se on Valtimon kunnan tärkeimpiä vaikuttajia. Kylä on verkostoitunut ulkopuolisten toimijoiden kanssa jo 1970-luvulta lähtien ja tehnyt yhteistyötä erityisesti medioiden kanssa. Rasimäen tapahtumat keräävät yleisöä koko kunnan alueelta. Valintaraadin mukaan yhteistyö tutkimuslaitosten, ja ortodoksisen seurakunnan kanssa tuovat omaleimaista toimintaa kylälle. Näkyvyys ja asukashankintastrategia ovat tuoneet kylälle lisää asukkaita: vuoden 2008 jälkeen kylälle on muuttanut 25 henkilöä, joista suurin osa alle 15-vuotiaita.