Tiistai, 18.2.2020 
Kaino
Maakunta

Arkkipiispa Leo: Karjalan uuden kirjakielen kehittäminen välttämätöntä

  • Karjalainen
Arkkipiispa Leo näkee viimeaikaisen kehityksen karjalan kielen asemassa myönteisenä, ja uskoo, että laaja-alaisella vaikuttamisella on pääpaino myös tulevaisuudessa.

-  Näen karjalan kielen elvyttämisen yhtenä suurena kokonaisuutena, jossa kaikkea työtä, jota tehdään, tulee pitää hyvänä ja tarpeellisena. Esimerkiksi karjalan kielen opiskelu kansalaisopistoissa on aivan merkittävä osa kokonaisuutta, Karjalan kielen seuran puheenjohtajana toimiva arkkipiispa sanoo.

Yksityiskohtaisessa näkemyksessä karjalan kielen elvyttämisen jatkamiseksi Suomessa arkkipiispa Leo ottaa esille muun muassa karjalan kielen kirjakielen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Uuden kirjakielen kehittäminen on välttämätöntä. Kieltä tulee kunkin puhua ja kirjoittaa omalla tavallaan, mutta mitä enemmän kieltä puhutaan ja kirjoitetaan, sitä yhtenevämmäksi se muodostuu, vaikka omia murteita voi ja tulee silti käyttää, hän toteaa.

Pohjois-Karjalan ja Joensuun hän näkee edelleen olevan ratkaisevassa asemassa kielen elpymiselle.

-  Kun toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan, sitä on voitava linkittää ympäri maata. Kun karjalan kieltä elvytetään, ei tule keskittyä liikaa menneisyyteen, vaan toimia niin, että karjalaiset voivat suunnata tulevaisuuteen.

Lue lisää keskiviikon Karjalaisesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa