play

Prikaatin puolustajien bussimatkalla jaettiin lumipukuja - video

Kuva: Jouni Turunen

Karjalainen

Pohjoiskarjalaisten eilinen prikaatimielensoitus Helsingissä ei sytyttänyt erityistä vastakaikua eduskuntaryhmissä.
Vihreät ja kristillisdemokraatit eivät vaivautuneet edes sen vertaa, että olisivat lähettäneet edustajansa vastaanottamaan maakunnan yhteistä vetoomusta.
Muut ryhmät olivat vastuuttaneet paikalle enimmäkseen puolutusvaliokunnan valiokuntavastaaviaan, jotka hekin vetäytyivät eduskuntatalon lämpimään heti oman puheenvuoronsa pidettyään.
Menomatkalla tunnelma oli korkealla. Kapinakenraali, Kontiolahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mika Kuusela (kesk.) kertoi tulevasta ohjelmasta ja puki sanoiksi sen, miksi ollaan liikkeellä. Tiuhaan tulleet viestit maakunnan lähetystön saamasta huomiosta eri medioiden aamu-uutisissa innoittivat myös matkalaisia.