play

Kaupunki suunnittelee jättikeittiötä Siilaiselle

Karjalainen

Joensuun liiketoiminnan johtokunta taipui kaupunginvaltuuston tahtoon, jonka mukaan kaupungin ruokapalvelut järjestetään ja niitä kehitetään omana toimintana. Aiemmin johtokunta kaavaili yhteisiä jättikeittiöitä kahden kuntayhtymän kanssa, tai että kaupunki ostaisi osan ruokapalveluista kuntayhtymiltä.
Nyt suunnitellaan uuden suuren tuotantokeittiön rakentamista joko Siilaisen terveysaseman yhteyteen, sen lähelle tai jollekin muulle tontille kaupungissa. Vaihtoehdoista, toimintamalleista ja kustannuksista tehdään tarkempi selvitys kevään aikana.
Johtokunta linjasi, että uusi tuotantokeittiö korvaa vähintään huonokuntoiset Niinivaaran ja Kanervalan koulujen sekä vanhusten palvelukeskus Koivupihan monitoimikeittiöt, samoin Siilaisen terveysaseman nykyisen keittiön. Suunnitelmien mukaan uusi tuotantokeittiö korvaa myöhemmin tarpeen mukaan muitakin pieniä ruuan valmistusyksiköitä.