play

Joensuun viimeisestä puukorttelista halutaan kaupunkilaisten olohuone

Wanhan kulman talo JoensuussaTorikadun ja Suvantokadun kulmassa.

Wanhan kulman talo JoensuussaTorikadun ja Suvantokadun kulmassa. Kuva: Kimmo Kirves

Karjalainen

Joensuuhun kortteli 48:ään kaavaillaan kahvila-ravintolaa, kulttuurista hyvinvointikeskusta ja laaja-alaista esittävän taiteen toimintaa. Kortteliin kuuluvat puutalot Torikadulla, Rantakadulla ja Suvantokadulla sekä niiden piharakennukset, ja se on keskustan viimeinen puukortteli.
– Kyseessä on tulevaisuuden visio siitä, mitä korttelissa voisi olla, kertoo nuorisojohtaja ja hankevastaava Jouni Erola.

Kortteli 48 - luova osaamisyhteistyö -hankkeen mukaan korttelista halutaan kaupunkilaisten olohuone, jossa on teatteritiloja, bänditiloja, balettisali, lukuisia nuorisojärjestötiloja, kulttuurialan yrityksiä sekä vanhusten ja vammaisten toimintatiloja.
– Uskon, että toimijoita olisi helppo houkutella kortteliin. Vanhat puutalot kiehtovat ihmisiä enemmän kuin vaikka toimitilat Tiedepuistosta.

Esimerkiksi kaupungin sosiaali- ja terveystoimi on esittänyt alustavaa kiinnostusta puutalokorttelia kohtaan.
Suunnitelmassa Torikatu 10:n ja 12:n puutalot remontoidaan ja korttelin sisäpihalle rakennetaan kaksi tai kolmikerroksisia uudisrakennuksia huonokuntoisten piharakennusten tilalle.
– Rakentaminen vaatisi ulkopuolisen päävetäjän, joka loisi osakeyhtiön tuleville toimijoille, Jouni Erola sanoo.

Jouni Erola ei usko, että kaupungilla on resursseja lähteä rakentamaan tontille.
– Korjausvelka on suuri, ja tilakeskuksella on jo isoja hankkeita edessään.
Tilakeskus vastustaakin Torikatu 10:n ja 12:n suojelua ja haluaisi purkaa ne. Suunnitelmassa esimerkiksi Wanhan Kulman -talo remontoitaisiin sen sijaan liikehuoneistoksi.
Korttelin tulevaisuus ratkeaa, kun kaupunginvaltuusto päättää uudesta osayleiskaavasta loppuvuodesta 2012.

Aiheesta lisää perjantain 2.3. Karjalaisessa.