Sunnuntai, 29.3.2020 
Joni, Joonas, Jouni
Maakunta

Hulluja ideoita piisaa - kulttuuritaloa remontoidaan talkoovoimin

  • Karjalainen
- Lavanpaikka on jo katsottu pihalta valmiiksi. Tänne perustetaan Kinahmonsaarirock, leukailevat Kinahmon kyläaktiivit Matti Nuutinen, Markku Lehikoinen ja Iiro Reijonen.

Kinahmon seurojentalo Oy osti Kinahmon kulttuuritalon eli vuonna 1906 valmistuneen puukoulun 2  000 eurolla Polvijärven kunnalta. Osakeyhtiön omistavat Kinahmon teatteriyhdistys ja Kinahmon kyläyhdistys. Vaikka tontilla on runsaasti puita ja kauppahinta oli melko alhainen, ei mistään lottovoitosta voida puhua.

-  Talon kuntoon laittaminen vaatii tuhansia tunteja talkootyötä, sanoo Markku Lehikoinen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Viimeksi taloa on remontoitu 1980-luvun puolivälissä, jolloin se sai muun muassa uuden peltikaton.

-  Alkuvaiheessa talo on vain kesäkäytössä, sillä sen uunit ovat lämmityskiellossa, Lehikoinen sanoo.

Kulttuuritalon lisäksi myös kesäteatteria aiotaan rempata. Suunnitteilla on katsomon kattaminen ja mahdollinen laajentaminen.

Lue lisää keskiviikon Karjalaisen teemaliitteestä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa