play

Poliisi huolestui väkivallan kasvusta Juuassa

Karjalainen

Poliisi ja Juuan kunnan sosiaalitoimi pohtivat yhteistyössä keinoja puuttua pahoinpitelyrikosten merkittävään kasvuun kunnassa.

Vuonna 2010 Juuassa poliisin tietoon tuli pahoinpitelyrikoksia 16 kappaletta. Viime vuonna tekoja paljastui peräti 53 eli yli kolminkertainen määrä. Myös asukaslukuun suhteutettuna määrä ylittää selvästi maakunnan kuntien tason.

Poliisi on selvittänyt vakavan tilastomuutoksen taustoja tarkasti.

Rikoskomisario Antti Arposen mukaan poliisin kannalta huolestuttavinta rikosmäärän kasvussa on, että pahoinpitelyt tapahtuvat yksityisillä paikoilla. Tällöin poliisin näkyminen kaduilla ei välttämättä toimi ennaltaehkäisevästi.

Juuan kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja Pekka Vainikka sanoo, että kunnassa nopeina toimina huolestuttavaan tilanteeseen haetaan apua kuntouttavan työtoiminnan tehostamisesta ja sosiaalitoimen asiakkaiden asumisolosuhteiden muutoksilla.

Poliisi seuraa tilannetta ja aikoo myös kevään aikana kohdentaa tarkemmin valvontaa Juukaan.