play

Kilpailu sikseen - kaikki voittajaviirit valtaavat Joensuun -kuvagalleria

Toimitus

Joensuussa ei järjestetty tänä vuonna perinteistä viirikilpailua, sillä kaikki edellisten vuosien viirit liehuvat kaupunkikuvassa rinnakkain, Joensuun kaupunkikeskustayhdistyksen toiminnanjohtaja Jouni Töyrylä kertoo.
Mukana ovat muun muassa vuoden 2013 Mirbula, vuoden 2012 Lähtö sekä vuoden 2004 Aurinko ja Joki.
Viirikilpailu on järjestetty jo 18 kertaa. Töyrylän mukaan kilpailu on ollut erittäin suosittu ja ehdotuksia viirikilpailuun on tullut vuosittain satoja.
- Lopputulos ollut aina korkeatasoinen ja ehdotuksia on tullut laidasta laitaan. Töissä on toistunut luonto varsin voimakkaasti. Värejä on käytetty raikkaasti ja kauniisti. Karjalaisuus on saanut rinnalleen muitakin kansainvälisiä piirteitä, Töyrylä sanoo.
Viirit on asennettu Joensuuhun tämän viikon alussa. Viirejä asennetaan myös Kiihtelysvaaraan, Tuupovaaraan, Enoon, Pyhäselkään ja Uimaharjuun.