Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa
Maakunta

Kaivoskunnat haluavat tiet kuntoon

  • Karjalainen
  • Lari Lievonen
Kylylahden kaivoksen rikastamo sijaitsee Luikonlahdella. Kaivoksen ja rikastamon välinen tie halutaan saada kuntoon. Kylylahden kaivoksen rikastamo sijaitsee Luikonlahdella. Kaivoksen ja rikastamon välinen tie halutaan saada kuntoon.

Polvijärven ja Kaavin kunnat sekä Outokummun kaupunki haluavat valtiolta rahaa Kylylahden kuparikaivoksen toiminnan aloittamisen myötä välttämättömiksi tulleisiin tienparannushankkeisiin. Liikenneturvallisuuden parantamisen lisäksi rahatoivetta perustellaan kaivostoiminnan myönteisillä vaikutuksilla kuntien työllisyyteen.
Kaivos työllistää noin sata henkeä, joista suurin osa Polvijärvellä. Kunnat pyytävät erillisrahoitusta, koska tiehallinnon omat määrärahat ovat niukat tämänkaltaisiin hankkeisiin.

Kuntien esittämien kohteiden kunnostus maksaa kaikkiaan 9,7 miljoonaa euroa. Kiireellisin kohde on Polvijärven ja Luikonlahden maantien (nro 502) kunnollinen perusparantaminen ja levittäminen. Hanke maksaisi kolme miljoonaa euroa. Kaivos on Polvijärvellä, mutta malmi kuljetetaan rikastettavaksi Kaavin puolelle Luikonlahdelle. Kaivoksesta louhitaan kuparia, kobolttia, nikkeliä, sinkkiä ja kultaa.

Lisäksi kaivosyhtiö varautuu aloittamaan ensi vuonna Outokummun puolella Hautalammen esiintymän hyödyntämisen. Siksi kunnat esittävät Outokummun ja Luikonlahden välisen tien päällystyksen kunnostusta. Hanke maksaa kolmisen miljoonaa euroa.

Kunnat pyytävät valtiolta rahaa myös parin kilometrin pituisen junaradan rakentamiseen Luikonlahden asemalta rikastamolle. Kiskoituksen uusiminen ja vanhan ratapenkan vahvistaminen maksaa alustavan arvion mukaan 2,5 miljoonaa euroa.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa