play

Kiteellä kriittistä puhetta kuntaliitoksesta

Karjalainen

Kesälahden ja Kiteen kuntaliitostilaisuus ei Kiteellä sujunut yhtä auvoisissa merkeissä kuin muut tähänastiset. Kiteen tilaisuutta leimasi eläkkeellä olevan hallintojohtajan Jaakko Turusen pitkä puheenvuoro. Hänelle oli jäänyt paljon hampaankoloon lehdistä lukemistaan tiedoista.
Turusen mielestä Kiteen ei pitäisi nyt tehdä kuntaliitosta, vaan odotella rauhassa valtion ratkaisuja ja odotellessa laittaa talouttaan kuntoon. Hän moitti sitä, että samalla kun Kesälahden palvelut on luvattu säilyttää, Kiteellä heikennetään palveluja ja ihmiset luopuu palkoistaan. Hän arveli Kiteen pääsevän maksamaan Kesälahden velkoja.
Turusta sieppasi Kesälahden kunnanjohtajalle suunnittelu yhteiskuntasuhteiden johtajan virkanimike:
-Huvittavaa, että eläkeläinen pitää sitouttaa tämmösellä viralla. Ketissä olisi projektitehtäviä ollut tälle entiselle elinkeinoasiamiehelle.
Jopa Kesälahden aurinkokuntamaine sai Turusen toteamaan, että "en käy keneltäkään kysymään, miten paljon se on Kesälahtea hyödyttänyt". Myöskään esitettyjä valtionosuushyötyjä hän ei ottanut uskoakseen.
Esa Lahtela (sd.)  vastasi Turuselle, että jos näitä kuntaliitosneuvotteluja ei olisi aloitettu, Kesälahti olisi tehnyt liitoksen Savonlinnan kanssa, mikä olisi merkinnyt Keski-Karjalan seutukunnan hajoamista. Kesälahden kunnanjohtajan asemasta Lahtela totesi, että kuntalain mukaan toisen työnantajan palvelukseen siirtäminen ei olisi ollut mahdollista.
Kesälahden kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Asikainen (kesk.) vakuutti, että Kesälahden kunnan omaisuus vastaa kunnan velkoja. Hänen mielestään kuntien velkaisuudessa ei ole isoja eroja.
Kesälahden vuokrataloyhtiön tilanne puhutti kiteeläisiä yllättävän paljon. Kesälahden kunnan on tarkoitus maksaa tänä vuonna 600 000 euroa taloyhtiön velkoja, ja ensi vuonna yhtä suuri summa käytettäisiin kuntaliitoksen porkkanarahoista. Tilaisuudessa epäiltiin, että tämän vuoden velan lyhennys on ensi vuonna kiteeläisten maksettavana. Ari Asikainen sanoi, että kunta ottanee siihen velkaa, mutta tekee myös metsään leimikkoa saman edestä.
Kysymykseen, onko Kesälahdella mitä annettavaa kuntaliitokselle, kesälahtelainen valtuutettu Matti Kosonen (sd.) vastasi, ettei mitään.
Aikansa keskustelua kuunneltuaan Kari Sutinen (kok.) kommentoi, ettei tätä liitoshanketta kannata romuttaa.
-Tässä alkaa jo pelottaa, että menee kiville koko homma, Sutinen hätäili.
Päättäjien lisäksi paikalla oli toistakymmentä kuntalaista. Ilmeisesti heistä useimmat olivat liitoksen kannalla.