Maanantai, 6.7.2020 
Esa, Esaias
Maakunta

Ilomantsin kerrostalohanke nurin hallinto-oikeudessa

  • Karjalainen

Ilomantsinjärven rantaan Pääskynpesän viereen suunniteltu nelikerroksinen talohanke on Kuopion hallinto-oikeuden mukaan asemakaavan ja yleiskaavan vastainen, eikä sitä voi toteuttaa ilman kaavamuutosta. Hallinto-oikeus on sen vuoksi kumonnut Ilomantsin teknisen lautakunnan joulukuussa 2010 antaman poikkeamisluvan hankkeen toteuttamiselle.

Rakennuslupaa haki YIT Rakennus, jolla oli suunnitelmissa rakentaa Pääskynpesän nykyisen parkkipaikan alueelle mahdollisesti kaksikin kerrostaloa. Alue on kaavoitettu sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueeksi, johon saa rakentaa enintään kolmekerroksisia rakennuksia.

Kumoamista perustellaan lähinnä lupapäätöksen huonolla valmistelulla, sillä esimerkiksi kaikkia asianomaisia ei hallinto-oikeuden mukaan ole kuultu, eikä hankkeen vaikutuksia luonnonympäristöönkään ole riittävästi selvitetty. Myös asuntotarve Ilomantsissa pitäisi päätöksen mukaan selvittää tarkemmin.

Hankkeesta annetuissa kunnan ja rakentamista suunnittelevan YIT Rakennuksen lausunnoissa on vedottu muun muassa rakennusyrityksen, Pääskynpesän silloisen johdon tai Ilomantsin kunnan edustajien keskusteluihin hankkeen merkityksestä tai suunnittelusta.

Hallinto-oikeus korostaa kuitenkin, että kahden tai useamman tahon väliset keskustelut tai sopimukset eivät ole lain tarkoittamia arvioita.

Lautakunnan antamasta poikkeamisluvasta valittivat Ilomantsin Luonnonystävät ja ympäristösuunnittelija Sauvo Henttonen.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi