Torstai, 13.8.2020 
Jesse, Okko
Maakunta

Ammattiin opiskelua tutummaksi

  • Karjalainen
Outokummun ammattiopistossa on perjantaina vietetty avoimien ovien päivää. Outokummun ammattiopistossa on perjantaina vietetty avoimien ovien päivää.
Tänään perjantaina 9-14 järjestettävän Outokummun ammattiopiston Avoimet ovet -päivän aikana kaikilla kiinnostuneilla on mahdollisuus tutustua oppilaitoksen tarjoamiin koulutusmahdollisuuksiin.

Opistolla on toimintaa Lammenkadun lisäksi Karjalankadulla, Teollisuuskadun metallitalolla ja Kummunkadun Servolla. Vuosittain järjestettävän tapahtuman päätarkoitus on esitellä kaikkia koulutusaloja peruskoulujen ysiluokkalaisille, lukiolaisille, ammattistarttiryhmille ja muille koulutusmahdollisuudesta kiinnostuneille. Paikalle toivotaan myös opiskelijoiden vanhempia.

- Ennakkoilmoittautuneita on tullut ympäri maakuntaa eri kouluilta yhteensä noin 600 ja se on aiempaa enemmän, viestintäsihteeri Paula Hulkkonen kertoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Outokummussa kiinnostaa Hulkkosen mukaan erityisesti monipuolinen kulttuuriala. Tänään kävijät pääsevät tutustumaan esimerkiksi Lammenkadun pelikoulutuksessa opiskelijoiden kehittämiin peleihin. Kulttuurihallin ohjelmalavalla nähdään livemusiikki- ja tanssiesityksiä.

Karjalankadulla on voi tutustua sähköautoprojektiin ja 3D-tulostukseen. Metallitalolla voi testata moottoripyöräsimulaattoria ja hitsaussimulaattoria.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi