play

Outokummun Aarrekaupungista myös filmikylä

Karjalainen

Outokummun kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina suunnitelmat, joiden mukaan vanhan kaivoksen Aarrekaupunkiin kytketään myös elokuvan maailma ja rakenteet. Tavoitteena on uusi kiinteä elokuvamatkailukohde Kontiolahdessa toimineen SF-Filmikylän tapaan.
Maakunnan perhematkailukohteeksi tähdättyyn Aarrekaupunkiin ollaan kytkemässä elokuva ensi kesänä Pohjois-Karjalassa kuvattavan Aarnihauta-elokuvan teemojen kautta. Seikkailuelokuvan tapahtumat sijoittuvat vahvasti Outokumpuun ja kaivosympäristöön.
125·000 euron hankkeessa elokuvaelämyksiä viritetään rakentamalla muun muassa näyttelykokonaisuus, aarteenetsintäseikkailu ja amerikkalaistyylinen drive in -elokuvakonsepti.
Toteutus on tarkoitus saada liikkeelle heti kesän alussa.