Tiistai, 19.9.2017 
Reija
Maakunta

Aurora Carealis laajentaa ohjelmaansa

  • Karjalainen
Vuosi sitten Joensuussa ihastuttanut Aurora Carealis -valotaidefestivaali saa jatkoa 31.12.2014-4.1.2015. Tänä vuonna Aurora Carealis tarjoaa myös oheistapahtumia.

Perjantaina 2. tammikuuta järjestetään Carelicumissa kaikille avoin ja kansantajuinen seminaari otsikolla Valon kaikki sävyt. Seminaarissa puhuvat Itä-Suomen yliopiston fotoniikan instituutin johtaja Pasi Vahimaa, Tiedepuiston kehityspäällikkö Juha Purmonen, kaupungininsinööri Ari Varonen sekä Madalena Rosmaninho portugalilaisesta osallistavaan taiteeseen erikoistuneesta Ocubosta.

Oheisohjelmassa koetaan myös taide-elämyksiä: lauantaina 3. tammikuuta kello 18-20 yleisö voi seurata valotaideteosten äärellä Sytyke-työpajan työskentelyä. Samana iltana järjestetään trubaduuriteemainen Olo-klubi Sointulassa kello 20-22. Taidetarjontaa on myös jo perjantaina 2.1., kun Botanian valtaa Piilevän musiikin festivaali. Taitokorttelissa puolestaan on nähtävänä 6.1. saakka Risto Haapalaisen toteuttama jouluvalaistus.

Ennakkoon festivaalin koko teos- ja ohjelmatarjontaan voi tutustua verkkosivujen lisäksi kaikille avoimessa infotapahtumassa, joka järjestetään kauppakeskus Isossa Myyssä lauantaina 27.12. kello 11-15. Valotaidefestivaalin toteutuksesta vastaa Valoparta Oy.