play

PKO:lta uusi ravintolalaiva tai paviljonki matkustajasatamaan

Matkustajasatamassa on jo  Kuunari Elina.

Matkustajasatamassa on jo Kuunari Elina.

Karjalainen

Joensuuhun on tulossa toinenkin ravintolalaiva. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa suunnittelee Joensuun matkustajasatamaan ravintolalaivaa tai vaihtoehtoisesti kesäpaviljonkia.
PKO halusi uuden ravintolan jo täksi kesäksi, mutta näillä näkymin se ei tälle vuodelle enää ehdi. Lupaprosessi on kestänyt odotettua kauemmin, sillä ravintola tulee keskeiselle paikalle.
Ravintolalaiva tulisi Suvantosillan viereen matkustajasataman puolelle. Ravintolalaiva Elina on Suvantosillan toisella puolella kaupungintalon rannassa.
Toimialajohtaja Juha Lindholmin mukaan PKO:lla on katsottuna kaksikin vaihtoehtoa ravintolalaivaksi. Jos taas päädytään paviljonkiin, siitä on piirustukset valmiina.
Lindholm sanoo, että PKO haluaa hyödyntää satama-aluetta kesämatkailun ympäristönä. Joensuun kaupunki on myös esittänyt PKO:lle tällaisia toiveita.