Keuhkoparantolan verstaassa 50-luvulla Koistinen näki kanteleen piirustukset.
Syntyi ensimmäinen kantele - ja toinen elämänura suomalaisen kanteleenrakennuksen suurmiehenä.
- Minä tiedän, miten vaikea se muutos on, jos parhaassa työiässä pitää jäädä töistä pois. Mutta koskaan ei pidä luovuttaa, jos jostakin pitää luopua. Ihmisellä olisi aina hyvä olla jotakin takataskussa, Otto Koistinen opettaa.
- Minullekin kanteleentekeminen oli aluksi ihan täytelaji! Mutta niin elämä johdatteli.
Kun Karjalainen teki Otto Koistisesta 80-vuotishaastattelun, hän oli tehnyt laskujensa mukaan 1 300 kannelta.
Viimeisen kymmenen vuoden mittaan tahti on hidastunut. Soittimia on valmistunut sata, Koistinen arvelee.
Mutta mukana on ollut kehitystyötä. Kun suomalaiset konserttikanteleet alkoivat löytää nykyiset muotonsa ja ominaisuutensa, alkoi Koistinen auttaa veljeskansaa, jolle kantele on niin ikään kansallissoitin.
- Ritvalle oli tullut tyttö Virosta oppilaaksi, Koistinen viittaa tyttäreensä, kantelemuusikko ja -opettaja Ritva Koistiseen.
- Kehui, että erittäin musikaalinen tyttö, mutta soitin on kelvoton. Minähän sen syötin nielaisin.
Virosta Koistinen on saanut korkeita tunnustuksiakin kanteleansioistaan, muun muassa kulttuuriministeriön palkinnon.
Mitä 90 täyttävä Otto Koistinen pitää elämänsä tärkeimpinä saavutuksina?
- No. Ilman kannelta minä en tässä olisi. Se palaute, jota olen soittajilta saanut, on hyvin tärkeää. Kiitollinen on mieli.
Lue lisää perjantain Karjalaisesta.
