Keskiviikko, 19.12.2018 
Iikka, Iiro
Maakunta

Luken arvio susien määrästä sai metsästäjiltä täystyrmäyksen

  • Karjalainen
Luonnonvarakeskuksen tuore arvio Suomen ja etenkin Pohjois-Karjalan susilaumojen lukumäärästä tyrmättiin täysin torstaina Lieksassa järjestetyssä kansalaisopiston petoillassa.

Keskustelussa ihmeteltiin suuresti, miksi esimerkiksi Nurmeksen, Lieksan ja Ilomantsin alueella tehdyt susihavainnot eivät ole päätyneet Luonnonvarakeskuksen karttoihin edes seurannassa olevien pantasusien osalta.

Keskiviikkona julkaistun arvion mukaan Suomessa on tällä hetkellä 22-43 susilaumaa, joista 5-10 on yhteisiä Venäjän kanssa. Pohjois-Karjalaan Luonnonvarakeskus sijoittaa 5-13 laumaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Petoiltaan osallistui metsästäjiä Lieksan lisäksi myös Ilomantsista ja Nurmeksesta. Paikallisten arvioiden mukaan jo pelkästään Lieksan ja Ilomantsin alueella tehtyjä havaintoja on lähes yhtä paljon kuin Pohjois-Karjalassa pitäisi olla yhteensä.

Metsästäjät arvioivat Lieksassa ja Ilomantsissa olevan vähintään viisi laumaa kussakin.

-  Havainnot, joita ruohonjuuritasolla tehdään, heitetään kuvainnollisesti sanottuna roskakoriin, Lieksan Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Esa Räty paheksuu.

-  Jos suhtautuminen on tällaista, niin kyllä jossain palaverissa meidän pitää vielä hioa yhteistyökuvioita Luonnonvarakeskuksen kanssa.

Rädyn mukaan esimerkiksi Lieksan alla olevien susien määrä on yli alueen sosiaalisen sietokyvyn, ja aiheuttaa kohtuuttomia rasitteita metsästys- ja koiraharrastajille.

-  Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että haittaa aiheuttavat laumat on poistettava. Kyllä Suomen susikanta sen kestää.

Lue lisää lauantain lehdestä.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa