Tiistai, 18.2.2020 
Kaino
Maakunta

Carelia-sali sulkeutuu kesällä kolmeksi kuukaudeksi

  • Heini Makkonen
Muun muassa Hevisaurus on esiintynyt tänä vuonna Carelia-salissa. Muun muassa Hevisaurus on esiintynyt tänä vuonna Carelia-salissa.

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella sijaitseva Carelia-sali suljetaan ensi kesänä noin kolmeksi kuukaudeksi. Salissa uusitaan ilmanvaihtojärjestelmä ja yleisvalaistus.

Remontin alla oleva ilmanvaihtojärjestelmä palvelee C1-koodilla kulkevan ison salin lisäksi aulatilaa ja pienempää salia C2:ta.

Yleisvalaistuksen remontti puolestaan koskee isoa salia ja mahdollisesti osittain myös näyttämövalaistusta. Vanha valaistus on tullut tiensä päähän, ja sen tilalle haetaan myös energiatehokkaampaa ratkaisua.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Lisäksi ainakin valmiuksia näyttämövalaistuksen uusimiselle rakennetaan, sanoo johtava kiinteistöpäällikkö Tarja Harjula.

Varsinkin isoissa tapahtumissa, kuten konserteissa, ilma on tuntunut tunkkaiselta ja lämpötila on noussut korkeaksi.

Alkuperäinen ilmastointijärjestelmä on Carelia-salin valmistumisvuodelta 1985. Matkan varrella sitä on korjattu kerran 2000-luvun alkupuolella. Nyt salissa uusitaan neljä ilmanvaihtokonetta.

- Salin remontoiminen on haastavaa, koska käyttöaste on niin kova. Töiden aikataulu on tiukka.

Carelia-sali on suljettuna kesä-, heinä- ja elokuun ajan. Se on vuodenkierrossa salin käytön kannalta hiljaisinta aikaa, mutta uusia järjestelyjä on silti tehtävä jonkin verran.

Muun muassa pääsykokeille pitää etsiä tilat muualta. Joensuun kaupunginorkesterille ensisijaisen konserttisalin sulkeutuminen tarkoittaa, että tilauskeikkojen harjoittelua varten saatetaan joutua etsimään korvaavia tiloja.

Tilat omistaa Suomen Yliopistokiinteistöt. Heille tulevien kustannusten arvio on kampusmanageri Markku Saravon mukaan 7 500-8 000 euroa.

- Kilpailutus laitetaan käyntiin, kun suunnitelmat saadaan lopullisesti valmiiksi. Se menee ensi vuoden puolelle, Saravo arvioi.

Lue lisää Karjalaisesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa
  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa