play

Ilosaarirockin somistukseen käytetään tuhansia euroa - kuvagalleria

Muun muassa punaista ja keltaista sekä kuutioita nähdään tänä vuonna Ilosaarirockin somistuksessa.

Muun muassa punaista ja keltaista sekä kuutioita nähdään tänä vuonna Ilosaarirockin somistuksessa. Kuva: Mia Rouvinen

Karjalainen

Perjantaina klubeilla käynnistyvän Ilosaarirockin päälavan ja muiden tilojen somistus ei ole rakentamisen lomassa tapahtuvaa pikkupiipertelyä. Somistusbudjetti on edellisvuosien tapaan tuhansia euroa, ja suunnittelutyö aloitettiin jo hyvissä ajoin maaliskuussa.
- Talkoolaiset tekevät somistushommia koko raksaviikon maanantaista perjantaihin, vastaavat aloittivat työt viikkoa aikaisemmin. Purku puolestaan alkaa heti sunnuntaiyönä, somistusvastaava Maija Eskelinen kertoo.
Somistukseen käytetään muun muassa satoja metrejä kankaita, jotka on palosuojattu käsityönä. Palonestoainetta on varattu 120 litraa.
- Meillä on myös kynttilöitä viime vuoden tapaan. Niitä on tilattu yli tuhat kappaletta. Näyttävyyttä tähän vuoteen tuovat myös Kari Kolan valot, Maija Eskelinen kertoo.
Torstaina päälavan alueelle kiinnitettiin tämän vuoden rokki-ilmeestä poimittuja ruudullisia kuutiota, ja viimeistelyssä olivat niin vip- kuin artistitilatkin, joista kuvia kuvagalleriassa.

Lue lisää rokkialueen somistuksesta teematuottaja Mia Rouvisen Miumaun kotkotuksia -blogista.