Lauantai, 26.9.2020 
Kuisma
Talous

Olkiluoto kolmosen käyttöönotto lähenee - TVO kertoi hankkeen tilanteesta

  • STT
TVO kertoo, että odottaa saavansa Olkiluodon kolmosyksikön käyttöluvan ensi vuoden loppupuolella. Lehtikuva / Juha Sinisalo TVO kertoo, että odottaa saavansa Olkiluodon kolmosyksikön käyttöluvan ensi vuoden loppupuolella. Lehtikuva / Juha Sinisalo
Teollisuuden Voiman (TVO) Olkiluoto 3 -projekti etenee kohti laitoksen käyttöönottoa. Yhtiö kertoi tänään jättäneensä ydinvoimalan kolmosyksikön käyttölupahakemuksen työ- ja elinkeinoministeriölle.

TVO odottaa saavansa käyttöluvan ensi vuoden loppupuolella. Olkiluoto 3:n säännöllinen sähköntuotanto voisi silloin alkaa vuoden 2018 lopussa.

Käyttöluvan lisäksi TVO:n on laitoksen koekäytön perusteella saatava Säteilyturvakeskuksesta lupa polttoaineen lataukselle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Alun perin reaktorin piti olla valmis kaupalliseen tuotantoon jo vuonna 2009.

"Ei julkista arviota kokonaisbudjetista"

Olkiluoto 3 -projektista vastaavan johtaja Jouni Silvennoisen mukaan julkista versiota päivitetystä budjetista ei ole. Kolmosreaktorin rakennushankkeen myöhästyminen on aiheuttanut Arevalle miljarditappiot.

Areva ja TVO vaativat toisiltaan miljardikorvauksia välimiesoikeudessa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Areva ja Siemens vaativat 3,5:tä miljardia, TVO 2,6:ta miljardia.

- Välimiesmenettelystä ei ole tarkempaa aikataulua. Välimiehet eivät ole sellaista antaneet, Silvennoinen sanoo.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi