Tulosta tämä sivu
Talous

Valtio valmistautuu entisen Talvivaaran kaivoksen sulkemiseen

Hallitus on päättänyt aloittaa Sotkamon Talvivaaran alasajon valmistelun. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA Hallitus on päättänyt aloittaa Sotkamon Talvivaaran alasajon valmistelun. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Valtio valmistautuu entisen Talvivaaran kaivoksen hallittuun sulkemiseen. Terrafamen pyörittämän kaivoksen sulkemisen valmistelu toteutetaan vuoden loppuun saakka kestävän siirtymäkauden aikana.

Kaivostoiminta jatkuu valtion rahoituksella siirtymäkauden ajan.

- Louhintaa jatketaan ennen kaikkea ympäristöturvallisuuden näkökulmasta, koska näin kyetään paremmin vaikuttamaan vesitaseeseen ja vesiongelmien ratkaisemiseen, sanoi elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) tiedotustilaisuudessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi kaivoksen tulevaisuutta tänään kokouksessaan. Kaivostoiminnan lopettamisen edellyttämän yksityiskohtaisemman sulkemissuunnitelman valmistelu sekä sulkemisen edellyttämän ympäristövaikutusten arvioinnin laatiminen aloitetaan viipymättä.

Rehnin mukaan kaivostoiminnan mahdollisesta lopettamisesta aiheutuvan rakennemuutostilanteen hoitamiseen varaudutaan. Kainuuseen kohdennetaan rakennemuutosmäärärahaa. Sen suuruus ja kohdentaminen päätetään valtion kolmannen lisäbudjetin käsittelyn yhteydessä. Kainuun aluetta koskeva kasvusuunnitelma valmistellaan yhdessä TEMin, Kainuun ely-keskuksen ja Kainuun liiton kanssa.

"Yksityisen rahoituksen pitää olla merkittävä"

Rehn kertoi, että siirtymäkauden aikana kaivoksen operatiivista toimintaa jatketaan ympäristöturvallisuuden varmistamiseksi ja myös siltä varalta, että kaivoksen kaupallisen toiminnan jatko olisi siirtymäkauden jälkeen edelleen mahdollista. Kaivostoiminnan ylösajo ja kaupallinen toiminta voi pitkällä tähtäimellä jatkua vain, jos siirtymäkauden aikana kyetään hankkimaan yksityistä lisärahoitusta.

Rehn ei ottanut kantaa siihen, kuinka paljon yksityistä lisärahoitusta pitäisi löytyä, jotta toiminta voisi jatkua.

- Tarkkaa summaa en halua sanoa myöskään neuvottelusyistä, mutta totta kai summan pitää olla merkittävä, jotta sillä on olennaista merkitystä kaivoksen toiminnan ja sen kehittämisen vaatimien investointien näkökulmasta, Rehn sanoo.

Entisen Talvivaaran kaivoksen pitkällä olleet rahoitusneuvottelut kaatuivat Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo. Samalla hän sanoo, että ei halua muuten arvioida tai arvostella oikeuden päätöstä.

Sipilän mukaan kaivoksen jatkamiselle olisi taloudelliset edellytykset, mutta väliaikaisella ympäristöluvalla yksityistä rahoittajaa ei saada.

Sipilän mukaan Microsoftin irtisanomiset ja entisen Talvivaaran kaivoksen mahdollinen sulkeminen ovat vakava paikka.

- Ne ovat isoja yksittäisiä asioita, mutta muuten työllisyyskehitys näyttää kääntyvän positiiviseksi.

Lisäbudjettiin 144 miljoonaa lisäpääomitukseen

Valtion tämän vuoden toiseen lisäbudjettiin aiotaan varata 144 miljoonaa euroa Terrafame Groupin lisäpääomitukseen. Varat käytettäisiin kaivoksen toiminnan jatkamiseen siirtymäkauden ajan. Suomen valtion kokonaan omistama Terrafame Group omistaa Terrafamen.

Jos toiminnan ylösajoon tarvittava yksityisen lisärahoitus löytyy tämän vuoden aikana, Terrafame Group voi hyödyntää lisätalousarvion 144 miljoonan euron määrärahaa osallistuakseen sijoittajana Terrafamen toiminnan jatkorahoitukseen.

Rehn sanoo, että sulkemisen nettokustannusarvio noin 300 miljoonaa euroa. Jos sulkeminen edellyttää erillisen vedenpuhdistuslaitoksen rakentamista, summa nousee 200 miljoonalla eurolla. Rehn huomauttaa, että nettosummassa on huomioitu louhittavasta malmista saatavat myyntitulot.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi