Keskiviikko, 23.9.2020 
Minja, Miisa, Mielikki
Talous

Anvian myynti Elisalle jatkuu - Findan tarjousta ei yhtiökokouksen asialistalle

  • STT
Anvian hallitus pitää Elisaa parhaimpana ostajaehdokkaana.  LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO Anvian hallitus pitää Elisaa parhaimpana ostajaehdokkaana. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Anvian hallituksen mukaan ICT-konserni Findan yhtiöstä tekemää kilpailevaa ostotarjousta ei voida käsitellä pidemmälle. Hallituksen mukaan Findan tarjous saapui ylimääräisen yhtiökokouskutsun lähettämisen jälkeen, eikä sitä ei voida enää ottaa kokouksen asialistalle.

Hallitus sanoo, että Elisan kanssa solmittu sopimus voi raueta vain, mikäli yhtiökokous ei hyväksy sitä. Hallitus on aiemmin sanonut, että Elisa olisi sopivin ostajaehdokas.

Anvian kohtalosta päätetään ylimääräisessä yhtiökokouksessa 29. kesäkuuta. Kaupan vahvistamiseen tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Elisa tarjosi viime kuussa Anvialle 107 miljoonaa euroa televiestintäyksiköistä ja muista liiketoiminnoista.

Myyntiaikeet Elisalle kerrottiin toukokuun lopussa. Ennen kauppaa Elisa oli jo kohonnut yhtiön suurimmaksi omistajaksi ja hankkinut itselleen noin 40 prosenttia yhtiön osakkeista.

Tätä ennen Elisa ehti tavoitella enemmistöä pohjanmaalaisesta Anviasta osakkeiden ostotarjouksin jo parin vuoden verran.

Suuri osa entisen Vaasan Läänin Puhelimen omistajista sekä yrityksen johto olivat pitkään haluttomia myymään yhtiötä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi