Maanantai, 16.9.2019 
Hilla, Hille, Hellevi
Talous

Linux täyttää 25 vuotta - suomalaiskeksinnöstä tuli maailman suosituin käyttöjärjestelmä

  • Karjalainen
Suomessa keksitty ja sittemmin suuren suosion saavuttanut Linux-käyttöjärjestelmä täyttää 25 vuotta. Juhlapäivä koittaa kuluvan viikon torstaina 25. elokuuta.

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen silloinen opiskelija Linus Torvalds kertoi 25. elokuuta 1991 ensimmäisen kerran käyttöjärjestelmästä, jota hän oli kehittämässä. Käyttöjärjestelmä perustuisi avoimeen lähdekoodiin. Avoin lähdekoodi tarkoittaa sitä, että käyttöjärjestelmä on periaatteessa kenen tahansa muokattavissa ja jaettavissa.

Linuxia väitetään maailman käytetyimmäksi käyttöjärjestelmäksi. Sen, että koodia kehitetään yhdessä, kehutaan johtaneen "huikeisiin innovaatioihin".

Mainos alkaa
Mainos päättyy

- Linuxin käyttö Androidissa ja palvelinsaleissa ovat hyviä esimerkkejä, kertoo Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Sasu Tarkoma tiedotteessa.

- Linux-käyttöjärjestelmä on laitoksemme tunnetuin saavutus.

Android on älypuhelimien ja mobiililaitteiden käyttöjärjestelmä, ja Linux on sen pohjana.

Torvalds on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia. Esimerkiksi vuonna 2012 hän sai kansainvälisen Millennium-teknologiapalkinnon yhdessä japanilaisen Shinya Yamanakan kanssa. Vuonna 2006 yhdysvaltalainen Time-aikakauslehti nimesi juhlavuotensa kunniaksi 60 maailmaa muuttanutta sankaria ja Torvalds oli heidän joukossaan.

Helsingin yliopisto järjesti maanantaina Linux 25 vuotta -juhlaseminaarin.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa