play

Kuluttajat innostuivat vapaista aukioloista, kertoo Kaupan liitto

Etenkin viikonloppuisin kaupassa asioivat ovat olleet tyytyväisiä uusiin aukioloihin, Kaupan liitto kertoo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Etenkin viikonloppuisin kaupassa asioivat ovat olleet tyytyväisiä uusiin aukioloihin, Kaupan liitto kertoo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Kolme viidestä kuluttajasta kertoo asioineensa kaupoissa uusina aukioloaikoina joko myöhäisillassa tai viikonvaihteessa. Eniten oli hyödynnetty lauantai-iltojen tai sunnuntaiden aukioloja. Tämä käy ilmi Kaupan liiton teettämästä tuoreesta selvityksestä.