Lauantai, 24.8.2019 
Perttu
Talous

Sadan euron säästö kuukaudessa tuottaa enemmän kuin moni uskoo - "Matematiikkaa ei tajuta"

  • Timo Riistaniemi

Monilla suomalaisilla on omassa taloudessaan hiukan pelivaraa. On mahdollista kuluttaa, mutta on myös mahdollista jättää tänä vuonna joku härpäke ostamatta. Kun niin toimii kymmenen vuoden ajan ja sijoittaa säästöt viisaasti, voi parhaassa tapauksessa ostaa kymmenen vuoden kuluttua joka vuosi härpäkkeen säästettyjen rahojen tuotoilla.

Jos asia on noin yksinkertainen, niin miksi kaikki eivät säästä, Osakesäästäjien keskusliiton toimitusjohtaja Antti Lahtinen (kuvassa)?

– Aika moni ei ymmärrä sitä, miten pienillä säästöillä – 50 eurolla tai sadalla eurolla kuukaudessa – on mahdollista kerätä ajan kanssa hyvä vararahasto. Matematiikkaa ei liioin tajuta. Moni luulee, että nyt säästetty satanen on viiden vuoden kuluttua edelleen satanen, vaikka tosiasiassa säästölle karttuu korkoa ja korollekin korkoa. 10–15 vuoden säästämisellä voi kerätä pääoman, jonka tuotolla voi parantaa omia kulutusmahdollisuuksia tuntuvasti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lahtisen mielestä nykyisillä, epävarmoilla pätkätyömarkkinoilla kannattaisi yrittää säästää vararahasto pahojen päivien varalle. Toisaalta kuluttaminen on hyvä asia talouskasvun kannalta.

Lisää aiheesta:

Osakesäästäjien toimitusjohtaja: Nuorten elämisen malli suosii materiaa ja elämyksiä

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa