Keskiviikko, 23.8.2017 
Signe, Varma
Talous

Tulikivi ponnisti plussalle ja kuittasi uunimestareiden saatavat: "Joitakin viivästyksiä voi vielä olla"

  • Jukka Laurimo
  • Jarno Artika
Tulikiven pitkä pudotus näyttää oikenemisen merkkejä. Tulikiven pitkä pudotus näyttää oikenemisen merkkejä.

Juukalaisen Tulikivi Oyj:n liiketulos nousi toisella vuosineljänneksellä plussalle 0,3 miljoonan euron verran, mutta kokonaisuutena kuluva vuosi on edelleen tappiollinen. Tulos parani kiinteiden kulujen karsimisen, poistojen vähenemisen ja parantuneen tuottavuuden ansiosta.

Liikevaihto laski edelleen alkuvuoden aikana, mutta kokonaisuutena yritys uskoo liikevaihdon pysyvän viime vuoden tasolla. Liiketuloksen ennustaan paranevan myös loppuvuonna, mutta kahdeksan tappiollisen vuoden jälkeen voittoa ei vieläkään luvata.

- Vaikeimmat ajat vaikuttaisivat nyt olevan takanapäin. Haluamme olla tiedotuksessa varovaisia, ja siksi emme puhu voitosta, vaikka se onkin mahdollista, Tulikivi Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen muotoilee.

Tulikiven maksuvalmius on kevään ja alkukesän jälkeen kohentunut, ja rästit alihankkijoille on nyt pääasiallisesti hoidettu ajan tasalle.

- Joitakin viivästyksiä voi vielä olla, mutta suurimmaksi osaksi saatavat on nyt maksettu, Vauhkonen vakuuttaa.

Tilaajille lisää aiheesta:

Tulikivi pääsi plussalle toisella vuosineljänneksellä - "Vaikeimmat ajat takanapäin"