Perjantai, 20.4.2018 
Nella, Lauha
Talous

Analyytikot odottavat pörssiyhtiöiltä hyvää tuloskautta – kasvu vahvaa ja laaja-alaista

  • STT
Osakeanalyytikot odottavat, että pörssiyhtiöt ovat parantaneet tammi-maaliskuussa liikevaihtojaan ja -voittojaan vuoden takaiseen verrattuna. Kevään tuloskausi alkaa tällä viikolla, kun Nixu, Ponsse ja Elisa julkaisevat ensimmäisinä suomalaisyhtiöinä tammi-maaliskuun lukunsa.

–  Olemme laskeneet tilannetta yhteen, ja siellä on odotuksissa 2,5 prosentin liikevaihdon kasvu ja 12–13 prosentin liikevoiton kasvu, kertoo OP:n osakestrategi Antti Saari.

Nordea arvioi tänään julkaisemassaan viikkoraportissa, että liikevaihdot nousevat lähes 4 prosenttia.

Analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikon Sauli Vilénin mukaan tulosten kasvu on laaja-alaista, eivätkä näkymät millään sektorilla ole heikkoja.

–  Lähtökohtaisesti näkymä on edelleen suotuisa siinä mielessä, että maailmantalous vetää hyvin, Vilén arvioi.

Talouden kasvaessa yritysten liikevaihdot kasvavat ja sen myötä tulokset nousevat. Kustannuspaineet ovat nostaneet hieman päätään, mutta ne eivät Vilénin mukaan hautaa liikevaihdon kasvun tuomaa hyvää alleen.

Tuloskauden alla vain harva yhtiö on kertonut ennakkotietoja tuloskehityksestään. Suuryhtiöistä Stora Enso ja Metsä Board ovat ilmoittaneet, että niiden alkuvuosi on sujunut ennakoitua paremmin.

Saaren mukaan metsäteollisuus pistää toimialoista silmään, mutta myös muilla suhdanneherkillä aloilla kuten rakentamisessa ja konepajoilla on odotettavissa mukavaa tuloskasvua.

–  Metsäsektori vetää totta kai todella hyvin, mutta on muitakin sektoreita. Esimerkiksi it-sektorilla menee kokonaisuutena todella hyvin, kun puheita digitalisaatiosta muutetaan yhä enemmän teoiksi, Vilén lisää.

Vedossa ovat myös finanssiala sekä kotimarkkinayritykset, joita tukee Suomen vahva talouskasvu.

Epävarmuus voi heijastua tilauksiin

Epävarmuuden merkkejä on kuitenkin ilmassa. Saaren mukaan euroalueen eteenpäin katsovat indikaattorit eivät ennakoi aivan niin vahvaa talouskasvua kuin vuoden vaihteessa näytti.

Toinen epävarmuus liittyy kauppasodan uhkaan. Vilén arvioi, että yhtiöiden luottamus voi heikentyä, minkä seurauksena yhtiöt saattavat jarrutella investointejaan.

–  Emme tiedä, mihin tilanne johtaa, mutta esimerkiksi konepajoilla se voi näkyä tilauskertymässä. Isompia investointipäätöksiä on helppo lykätä silloin, jos nähdään toimintaympäristön olevan epävarma, Saari vahvistaa.