Tiistai, 25.9.2018 
Kullervo
Talous

Jukolan Osuuskauppa rakentaa Salen Rautavaaralle - S-market palvelee uuden kaupan avaamiseen saakka

  • Arttu Koistinen
  • Marko Puumalainen
Jukolan Osuuskauppa rakentaa uuden ruokakaupan Rautavaaralle. Uusi kauppa rakennetaan maaliskuussa ostetulle entiselle Siwan tontille, parinsadan metrin päähän nykyisestä S-marketista, Jukolan Osuuskauppa tiedottaa.

Tiedotteen mukaan uudessa kaupassa myymäläalaa on 530 neliötä. Uuden kaupan liikeideaksi valittiin Sale.

- Liikeideamuutos liittyy yksikön markkinan kokoon ja etenkin tulevaisuuden laskevaan kehitykseen. Rautavaaran väestöennuste vuoteen 2040 on 1 360 asukasta, kun väestömäärä on tällä hetkellä noin 1 700 asukasta, tiedotteessa perustellaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Osuuskaupan mukaan Rautavaaran asiakkailta kysyttiin toiveita uuteen ruokakauppaan, ja ylivoimaisesti eniten toivotut asiat olivat asiakas-wc, leveämmät käytävät, laajemmat valikoimat sekä itsepalveluna toimiva kahvipiste istuinpaikkoineen. Muun muassa kaikki nämä uudistukset tullaan toteuttamaan, tiedotteessa todetaan.

Uuden kaupan investointikustannus on yhteensä 2,3 miljoonaa euroa.

Rakennusurakoitsijaksi on valittu nurmeslainen Rakennusliike Mustonen Oy, LVI-urakoitsijaksi LVI-Karmitsa Oy Rautavaaralta ja sähköurakoitsijaksi Electrorent Oy Nilsiästä, tiedotteessa luetellaan.

Uuden Salen avajaisia vietetään tammi-helmikuussa 2019.

Jukolan Osuuskaupan mukaan nykyinen S-market Rautavaara palvelee normaalisti uuden kaupan avaamiseen saakka.